• Venäjän talouskehitys heijastuu Suomeen

    Uutiset
    4.3.201515:00
    MT toimitus

    JYVÄSKYLÄ (MT)

    Vaikka Suomen talous ei enää ole yhtä riippuvainen itänaapurista kuin aikoinaan Neuvostoliitosta, on Venäjä yhä merkittävä kauppakumppani.

    2014 Suomen viennistä 10 prosenttia suuntautui Venäjälle ja tuonti, joka pääosin on energiaa, kattoi 18 prosenttia.

    EU:n Venäjä-pakotteet ja Venäjän vastapakotteet rokottavat Suomen taloutta. Erityisen vaikea tilanne on elintarvikeviennissä.

    ”Yksityinen kulutus Venäjällä vetää edelleen”, muistuttaa East Consulting Oy:n toimitusjohtaja Jonne Pöyhtäri.

    Pöyhtäri rohkaisee suomalaisyrityksiä pitämään silmällä Pietarin ja Moskovan kasvavaa keskiluokkaa.

    ”Jo 4 000 suomalaisyrityksellä on vientiä Venäjälle. Megatrendejä ovat hyvinvointi, lapset, ympäristö, energiatehokkuus, rakentaminen ja suurtapahtumat.”

    ”Suomessa on näihin kaikkiin liittyvää osaamista. Jalostetut tuotteet ja palvelut puuttuvat vielä Venäjältä.”

    Suurimmat haasteet yrityksille ovat ruplan heikko kurssi sekä Ukrainan kriisin aiheuttama Venäjän epävakaa poliittinen tilanne.

    Europarlamentaarikon avustaja Joonas Könttä katsoo, että Venäjän kaupassa voidaan mennä eteenpäin, kunhan kriisiin löydetään diplomaattinen ratkaisu.

    ”Uskon, että lopulta talous ratkaisee Ukrainan kriisin. Ei ole kenenkään etu, että jännitteinen tilanne pitkittyy loputtomasti.”

    Venäjä-asiantuntijat keskustelivat Venäjästä sekä eurooppalaisesta turvallisuuspolitiikasta Venäjän kaupan seminaarissa Jyväskylässä maanantaina.

    Suurlähettiläänä muun muassa Moskovassa toimineen Heikki Talvitien mukaan Suomen pitäisi hoitaa EU:n piirissä nykyistä paremmin omia intressejään suhteessa itään.

    ”Suomella on melkoinen haaste selvitä pakotepolitiikasta ehjin nahoin.

    ”Olisi tärkeää kehittää myös suoria kahdenvälisiä suhteita Venäjälle. Mielestäni ne ovat tällä hetkellä varsin ohuet.”

    Talvitien mukaan on järkevää ylläpitää Suomen kansallista liikkumatilaa.

    ”Nato-kumppanuus on Suomelle tärkeää, mutta täysjäsenyyttä ei pidä hakea. Ratkaiseva kysymys on, olisimmeko ensi iskun kohteena, jos idän ja lännen välille syntyy laajamittainen aseellinen selkkaus. Venäjä on tehnyt selväksi, että Pietarin ja Kaliningradin välinen väylä pidetään auki koko arsenaalilla.”

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Venäjän talous
    Suomen vientiteollisuus
    EU-pakotteet
    Venäjä–Suomi suhteet
    Ukrainan kriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria