• Riikka Purra ei ymmärrä hallituksen rakoilua Junnila-äänestyksessä – ”Joko meidän kanssa on hallituksessa tai ei ole”

    Valtiovarainministeri Riikka Purra myöntää kuitenkin elinkeinoministeri Junnilan tehneen virheen.
    Riikka Purran mukaan hallitus keskustelee ensi viikolla Junnila-äänestyksen pohjalta.
    Riikka Purran mukaan hallitus keskustelee ensi viikolla Junnila-äänestyksen pohjalta.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka
    29.6.202316:09
    Santeri Nousjoki

    Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa MT:lle, ettei hallitusyhteistyö voi jatkua näin kuoppaisena tulevaisuudessa.

    ”Näin yhdessä sovittuja hyviä hallitusohjelman kompromisseja on vaikea edistää”, Purra sanoo.

    Eilisessä elinkeinoministeri Vilhem Junnilan (ps.) luottamusäänestyksessä seitsemän RKP:n kansanedustajaa äänesti hänen luottamustaan vastaan ja kolme tyhjää. Lisäksi hallituksen luottamusäänestyksessä RKP:n Eva Biaudet äänesti tyhjää.

    Purra kertoo hallituksen pitävän ensi viikolla pelisääntökeskustelut, jonka hän toivoo selkiyttävän asioita.

    ”Jos asioiden nykytila hyväksytään ja jatketaan näin, ei ole kauhean hyvät edellytykset jatkaa”, Purra toteaa.

    Purra pitää kuitenkin selvänä ensisijaisena vaihtoehtona, että asiat selvitetään kuntoon.

    ”Silloin jatkettaisiin niin sanotusti puhtaalta pöydältä”, Purra toivoo sopua.

    ”Tällä hetkellä on tilanne on kuin suoranainen avohaava”, hän lisää.

    Purra näkee, että vaikean taloustilanteen korjaamisen tulee olla hallituksen koossa pitävä liima.

    ”Hallituksen on kuitenkin seistävä yhdessä rivissä”, Purra vaatii.

    ”Joko meidän kanssa on hallituksessa tai ei ole”, hän jatkaa.

    Purra myöntää Junnilan tehneen virheen ja alleviivaa, ettei natsiaiheilla vitsailu ole suvaittavaa. Äänestystä Junnilan luotettavuudesta ministerinä hän pitää kuitenkin aiheettomana.

    Hänen mukaansa arvosteltavat henkilöt perussuomalaisissa eivät vasemmistopuolueilta lopu.

    ”Junnilalla on perussuomalaisten tuki ja luottamus, kuten pitäisi olla myös koko hallituksenkin”, Purra lopettaa.

    Lisää aiheesta
    • Perussuomalaisen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan epäluottamuksen puolesta äänesti keskiviikkona kolme ministeriä.

      Politiikka | Elinkeinoministeri pelastaisi Orpon hallituksen eroamalla ja perussuomalaisten kannattaisi häntä tässä päätöksessä tukea

    • Puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson eduskunnassa keskiviikkona.  LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS.

      Politiikka | Anna-Maja Henriksson: Oppositiopuolueilla ei ollut etukäteen tietoa, miten RKP aikoo äänestää Junnilasta

    • Vilhelm Junnila ei keskiviikkona halunnut vastata kysymykseen, onko sosiaalisessa mediassa kiertävä kuva aito ja hänen lähettämänsä. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS.

      Politiikka | Ministeri Junnilan sosiaalisen median tilien nimissä on julkaistu Ku Klux Klaniin ja natseihin viittaavia päivityksiä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa