
1399 ääntä. Se verran jäi uupumaan kokoomuksen Jyrki Otilan äänisaaliista Eurovaaleissa vuonna 1999. Se on ainakin toistaiseksi niukin ero, josta paikka europarlamentissa on jäänyt kiinni.
Se on knoppitieto, jota visailujuontajana ja itsekin tietovisailijana tunnettu Otila ehkä osaisi arvostaa, vaikka tuolloin istuvan europarlamentaarikon paikka jäikin uusimatta.
Edelle kiilasi keskustan Mikko Pesälä, joka sai henkilökohtaisia ääniä yli 8 000 enemmän, mutta jonka vertausluku oli vain 279 ja rapiat Otilaa korkeampi.
EU-vaaleissa koko maa on samaa vaalipiiriä. Läpimenijät valitaan samalla tavalla D’Hondtin menetelmällä kuin muissakin Suomen vaaleissa.
Oma äänimäärä ratkaisee paikan puolueen listalla, ja läpimenijät ratkeavat puolueen äänimäärään pohjautuvan järjestysluvun perusteella niin, että ensimmäinen ehdokas saa laskennallisesti listan kaikki äänet, toinen puolet, kolmas kolmasosan ja niin edelleen.
Niin sanottu avoimen listavaalin menetelmä, jossa ehdokkaan henkilökohtainen äänimäärä ratkaisee hänen järjestyslukunsa vaalilistalla.
Läpimenijät ratkaistaan listojen yhteiskannatukseen ja järjestyslukuun perustuen niin, että listan ensimmäinen ehdokas saa koko listan äänimäärää vastaavan vertausluvun, listan toinen ehdokas puolet siitä, listan kolmas kolmasosan, ja niin edelleen.
Näin ollen vertausluvun ja todellisen paikkaan tarvittavan äänimäärän ero voi olla suuri.
Näissä EU-vaaleissa koko maasta valitaan 15 korkeimman vertausluvun saanutta ehdokasta.
Esimerkiksi Otila hyötyi tappiostaan huolimatta kokoomuksen vahvasta vaalituloksesta. Hän sai vaaleissa 16 205 ääntä, joka oli 20. eniten koko maassa. Vertauslukunsa perusteella hän oli kuitenkin listan 17., ja jäi ensimmäiselle varasijalle.
Otila oli listansa viidenneksi eniten ääniä saanut ehdokas, eli läpi päästäkseen kokoomuksen listan olisi pitänyt saada yhteensä vajaat 1 400 ääntä enemmän.
Se voi kuulostaa paljolta, mutta määrä vastaa noin 0,3 promillea kaikista äänioikeutetuista.
Tällä kertaa samassa tilanteessa voi hyvinkin olla RKP.
Keskustan Pesälän jälkeen viimeisessä paikassa on useimmin roikkunut RKP. Vuonna 2004 paikan sai Henrik Lax. Hänen vertauslukunsa oli noin 7 000 suurempi kuin seuraavaan, SDP:n Ulpu Iivariin.
Äänimäärällä lähimpänä oli kuitenkin kristillisten kärkiehdokas Pekka Reinikainen, joka jäi Laxista noin 15 000 äänen päähän.
Lähimpänä RKP:n paikan menetys oli vuonna 2009. Tuolloin Annika Lapintie (vas.) jäi europarlamentista 2 763 äänen päähän, ja viimeinen paikka meni Carl Haglundille (r.).
Molemmat olivat listansa eniten ääniä saaneita ehdokkaita, joten kumman tahansa puolueen lisä-äänet olisivat ynnäytyneet suoraan myös vertauslukuun.
Vuonna 2014 RKP:n Nils Torvaldsin taakse jäi vertailuluvussa neljä muuta läpimenijää. Hän oli kuitenkin pienimmällä henkilökohtaisella äänimäärällä parlamenttiin valittu suomalaisedustaja.
Vuonna 2019 Torvaldskin oli viimeinen läpimenijä vaali-iltana. Lähin haastaja äänimäärällä oli kristillisten Sari Essayah, joka olisi vienyt paikan noin 26 000 äänellä.
Britannian EU-eron jäljiltä Suomi sai yhden edustajanpaikan lisää, jonka sai vihreiden Alviina Alametsä ennen tuolloin kokoomusta edustanutta Eija-Riitta Korholaa. Ohittaakseen Alametsän Korhola olisi tarvinnut noin 7 600 ääntä.
Juuri viimeisen paikan matematiikka on todennäköisesti kiinnostavin näissäkin vaaleissa. Viimeisimpien kyselyjen mukaan RKP olisi menettämässä ainoan meppinsä, joka puolueella on ollut koko Suomen EU-jäsenyyden ajan, ajoittain täpärästi.
Sen sijaan listansa ainoana läpi saattaa päästä nyt kristillisiin kuuluva Korhola.
Erot ovat kyselyissä niin pieniä, että viimeinen läpimenijä ratkennee jälleen korkeintaan muutamilla tuhansilla äänillä.