• Velkaisten ruotsalaisten tilanne huolettaa Suomessakin

    Suuri kysymys on, miten ruotsalaiset selviäisivät lainakuluistaan, jos maan talouteen tulisi ongelmia tai lainojen korot lähtisivät nousuun.
    Ruotsissa huolettaa, miten kotitaloudet selviävät lainoistaan, jos maan talous alkaa yskiä tai korot nousevat.
    Ruotsissa huolettaa, miten kotitaloudet selviävät lainoistaan, jos maan talous alkaa yskiä tai korot nousevat. Kuva: LEHTIKUVA / Pekka Sakki
    Uutiset
    23.12.201611:14
    STT

    Ruotsalaisten kotitalouksien kasvava velkataakka sekä asuntojen hintojen viime vuosien voimakas nousu herättävät huolta myös Suomessa.

    Jos niin sanottu asuntokupla eli asuntojen hintojen yliarvostus osoittautuisi Ruotsissa todeksi, voisi asuntojen hintojen laskusta seurata kielteinen ketjureaktio taloudessa. Siinä tapauksessa kulutus vähenisi, yrityksille tulisi ongelmia, työttömyys kasvaisi ja pankeille aiheutuisi luottotappioita.

    Tällaiset uhkakuvat ovat osaltaan huoli myös Suomelle.

    "Jos riskit toteutuisivat Ruotsissa, ne voisivat eri kanavia pitkin vaikuttaa välillisesti myös Suomeen. Keskeisimmät vaikutukset tulisivat todennäköisesti pohjoismaisten pankkikonsernien kautta sekä Suomen ja Ruotsin välisen kaupan heikentymisestä", arvioi vanhempi ekonomisti Hanna Putkuri Suomen Pankista.

    Suuri kysymys on, miten ruotsalaiset selviäisivät lainakuluistaan, jos maan talouteen tulisi ongelmia tai lainojen korot lähtisivät nousuun.

    Suomikaan ei ole selvinnyt velkaantumiskehityksestä puhtain paperein, vaikka kotitalouksien velkakuorma onkin Ruotsia pienempi.

    EU:n finanssimarkkinoita seuraava Euroopan järjestelmäriskikomitea antoi syksyllä varoituksen Suomelle, Ruotsille ja kuudelle muulle EU-maalle asuntomarkkinoiden ja velkaantumisen riskeistä.

    Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus pitää silti Ruotsille annettuja nuhteita Suomea vakavampina.

    "Kyllä Ruotsin kohdalla äänenpaino oli vakavampi. Ruotsin tilanne vaikuttaa selvästi uhkaavammalta ja huolestuttavammalta", hän arvioi.

    Niin kutsuttu velkaantumisaste kertoo, kuinka paljon maan kotitalouksilla on lainavelkoja suhteessa käytettävissä oleviin vuosituloihin.

    Luku oli viime vuonna Suomessa 125 prosenttia ja Ruotsissa 176 prosenttia. Velkojen määrä ylitti siis selvästi käytettävissä olevien vuositulojen määrän molemmissa maissa.

    Vuosituhannen alkuun verrattuna velkakuorma on kasvanut tuntuvasti. Vuonna 2000 kotitalouksien velkaantumisaste oli Suomessa 68 prosenttia ja Ruotsissa 110 prosenttia.

    Tilastokeskus kokosi vertailukelpoiset luvut STT:lle omista lähteistään sekä Ruotsin tilastoviranomaisen SCB:n tiedoista.

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    Suomi
    kotitalouksien velkaantuminen
    asuntomarkkinat
    talousriskit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle