• Absolutisti Vanhanen puolustaa Lintilää alkoholikohussa: "Tässä on selvästi ajojahdista kyse”

    ”En ole kertaakaan havainnut, että hänen työntekonsa olisi häiriintynyt tästä”, Vanhanen sanoi Ylen ykkösaamussa lauantaina.
    Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) vieraili lauantaina Ylen Ykkösaamussa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) vieraili lauantaina Ylen Ykkösaamussa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka ja talous
    4.3.202312:18
    STT–

    Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, ettei hän ole havainnut alkoholinkäytöllä olleen vaikutusta elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) työntekoon.

    Vanhanen kertoo olleensa Lintilän työtoveri jo vuodesta 1999, jolloin Lintilä nousi eduskuntaan.

    ”En ole kertaakaan havainnut, että hänen työntekonsa olisi häiriintynyt tästä”, Vanhanen sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

    Vanhanen huomautti, ettei Suomessa ole kieltolakia.

    ”Minä en käytä alkoholia, mutta en myöskään moralisoi muiden käyttöä. Tässä on selvästi ajojahdista kyse.”

    Lintilän alkoholinkäyttöä koskevista huhuista uutisoivat perjantaina Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

    Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoi IS:lle keskustelleensa Lintilän kanssa kahteen otteeseen tämän alkoholinkäytöstä.

    Jälkimmäinen näistä kerroista liittyi joulukuun 15. päivään, jolloin eduskunnassa käsiteltiin sähkön hintaa ja muita energia-asioita. Saarikko arvioi IS:lle, että aiempi Lintilän kanssa käyty keskustelu ajoittui syksylle 2020.

    Saarikon mukaan Lintilä on molemmilla kerroilla kiistänyt hänen alkoholinkäyttöään koskevat huhut perättömiksi, IS kertoo.

    Väitetään käyttäneen karkeaa kieltä

    IS:n mukaan epäilyt Lintilän alkoholinkäytöstä ajoittuvat erityisesti koronaneuvottelujen aikaan loppukesällä 2020. Lehden mukaan Lintilän väitetään olleen neuvotteluissa päihtyneenä ja hänen kerrotaan käyttäneen karkeaa kieltä erityisesti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) kohtaan.

    Vanhanen toimi tuolloin hallituksessa valtiovarainministerinä. Vanhanen sanoi Ylellä, että hallituksella oli viikoittaiset "erittäin pitkät, voisi sanoa ihan kohtuuttoman pitkät" koronakeskustelut.

    ”Oli alkoholia käytetty tai ei, niin siellä jotkut muutkin käyttivät hyvin karkeaa kieltä. Tällainen karkea kielenkäyttö ei varmaankaan ole rikos”, Vanhanen kommentoi.

    IS:n mukaan Lintilän kuvataan käyttäytyneen koronaneuvotteluissa loppukesällä 2020 ainakin kerran niin karkeasti, että pääministeri Sanna Marin (sd.) joutui ottamaan asian esiin hallituskumppani keskustan kanssa.

    Lehden mukaan Saarikko ei kuitenkaan muista keskustelleensa Lintilän alkoholinkäytöstä Marinin kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Keskustan ahdinko on ongelma myös oikeistolle ja vasemmistolle

    • Kuluvalla vaalikaudella keskustalla on ollut muun muassa maa- ja metsätalousministerin sekä valtiovarainministerin salkut. Myös edellisellä vaalikaudella maatalouministeri oli keskustalainen. Tuolloin myös pääministerin salkku oli keskustalla. Kuvassa Antti Kurvinen ja Annika Saarikko.

      Politiikka ja talous | Yhä useampi viljelijä hylkää keskustan – vuonna 2015 puoluetta kannatti 85 prosenttia, nyt 44 prosenttia viljelijöistä

    • EU:n maa- ja vesialueesta pitäisi asettaa 30 prosenttia suojelun piiriin. Alasta 10 prosenttia olisi tiukasti suojeltua.

      Luonto | Hallituksessa muhii vielä ennen vaaleja iso riita biodiversiteettistrategiasta – "Komission asettaman vyön lisäksi vielä omat henkselit"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle