• Aluevaaleissa valittiin enemmän naisia kuin miehiä – yli puolet eduskunnasta istuu nyt myös aluevaltuustoissa

    Naiset saivat aluevaaleissa paikkaenemmistön. Aiemmin sama on käynyt vain ehdokasmääriltään paljon pienemmissä vaaleissa.
    Sunnuntain vaaleissa äänestettiin selkeä naisenemmistö kymmenelle hyvinvointialueelle.
    Sunnuntain vaaleissa äänestettiin selkeä naisenemmistö kymmenelle hyvinvointialueelle. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    24.1.202218:00
    Nikke Kinnunen

    Sunnuntaina valittiin 1 379 aluevaltuutettua. Heistä 736, eli 53 prosenttia on naisia. Miehiä valittiin 643, eli 47 prosenttia aluevaltuutetuista.

    Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vaaleilla valitaan enemmän naisia kuin miehiä. Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa Suomesta valittiin seitsemän naista ja kuusi miestä. Naisen vaalivoitto nähtiin Suomessa myös vuosina 2000 ja 2006, kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi.

    Aluevaalien naisenemmistö on kuitenkin siinä mielessä historiallinen, että kyse on ehdokasmäärältään huomattavasti suuremmista vaaleista kuin eurovaalit tai presidentinvaalit.

    Naisvoittoisimpia valtuustoja valittiin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle sekä Länsi-Uudellemaalle. Molemmilla alueilla 68 prosenttia valtuutetuista on naisia. Naisvoittoisia alueita ovat myös Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Keski-Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Satakunta.

    Itä-Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Kainuussa ja Keski-Suomessa miesten ja naisten osuus on lähes sama.

    Miesvoittoisia hyvinvointialueita ovat Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Etelä-Karjala.

    Naisten lisäksi myös kansanedustajat saivat aluevaaleissa hyvän tuloksen. Yli puolet eduskunnasta, yhteensä 108 kansanedustajaa, valittiin aluevaltuustoihin eri puolille Suomea. Heistä 101 toimii myös kunnanvaltuutettuna.

    Kunnanvaltuutetun virkaa toimittavia aluevaltuutettuja on 959 kappaletta.

    Artikkelin aiheet
    aluevaalit
    naiset politiikassa
    sukupuolijakauma
    eduskunta
    aluevaltuustot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle