Puhemies ja poliisiministeri nuhtelivat konstaapeli Ismo Soukolaa (ps.), kun tämä hölötti siviilivirkansa salaisuuksia eduskunnan täysistunnossa. Onko kansanedustajan puhevapaus koetuksella?
Tuskin Soukola oikeita salaisuuksia kertoi. Vaikka Suomi on edelleen lintukoto, talouden ja politiikan ylimmät päättäjät tarvitsevat ylimääräistä suojelua kaiken maailman hörhöiltä.
Soukolan todellinen virhe oli, että hän asetti ajattelemattomasti vastakkain ministerin ja yksinhuoltajaäidin poliisilta saaman välittömän suojelun. Se on populismia iljettävimmillään.
Syvän kansan herraviha voi olla tervettäkin. Kansanedustajan, vielä vähemmän yhteiskunnan turvaksi asetetun poliisin ei kuitenkaan pidä siihen nuotioon bensaa kaataa. Järkeä pitää käyttää etenkin eduskunnan pöntössä, jos sitä sattuu olemaan.
Ulkoministeriö ja sotavoimat lyövät Salainen-leiman lähes joka paperiin, jonka ne eduskunnan valiokunnille suvaitsevat luovuttaa. Kansanedustajiin ei luoteta, vaikka nämä noudattavat julkistamiskieltoa naurettavan tunnollisesti.
Hyvä esimerkki oli äsken Suomen sitominen presidentin johdolla Natoon hyvin lyhyellä liekanarulla eduskunnalta kysymättä. Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) oli salailusta ansaitusti tuohtunut.
Ulkoasianministeri Erkki Tuomioja (sd.) taas on harmissaan, kun suurin toivein eduskunnan kylkeen perustettu Ulkopoliittinen Instituutti kykenee tuottamaan vain mielipiteitä.
Instituutin rahoitus on lähes samaa luokkaa kuin kansalaisten viimeisen oikeusturvan, eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston. Silti instituutin tutkijat osaavat vain vuoroiltoina höpöttää televisiossa, että ”Venäjä on arvaamaton”.
Poliisikeskustelussa puhuttiin taas lahjakkaasti toistensa ohi. Ministeri Päivi Räsänen (kd.) luki poliisihallinnon tilastoista, että kaikki on hyvin ja kansa tyytyväistä.
Perussuomalaiset, keskusta ja Markus Mustajärvi (vas.) todistivat, että suurempien keskusten ulkopuolella poliisia saa odottaa tuntikausia. Pentti Oinonen (ps.) arveli, että joskus rikos ehtii vanhentua, ennen kuin poliisi vaivautuu paikalle.
Ryhmäpuhuja Mika Kari ja monet muut sosialidemokraatit pelkäsivät vartijoiden omivan poliisin tehtävät. Ylikonstaapeli Kalle Jokinen (kok.) myönteli virkapukuisen poliisin tuntuvan turvalliselta.
Itsekin muistan levollisen tunnelman, kun virkapukuinen Viitaharjun Arvo 1970-luvulla saapasteli Helsingin aseman halleissa. Arvo oli meidän kylän komein poika, vähintään Eero Heinäluoman (sd.) kaliiberia. Koko kylä oli ylpeä pääkaupungin poliisistaan.
Pian sitten poliisikoulusta raakatut bodarinpätkät korvasivat Arvon. Parempi sekin kuin ei mitään, mutta maaseudulle demarit eivät sallisi edes kyläpoliisia.
Kehitysapu on perinteisesti tikku perussuomalaisten silmässä. Taas he esittivät sen muuttamista vapaaehtoiseksi.
Juho Eerolan (ps.) mielestä kehitysapu ei kuulu valtion perustehtäviin. Paula Lehtomäki (kesk.) todisti ryhdikkäästi, että Suomen kaltaiselle valtiolle se kuuluu.
Mikko Savola (kesk.) ihmetteli, miksi vain yksi prosentti kehitysavusta hyödyttää suomalaista teollisuutta? Pertti Salolainen ja Annika Lapintie (vas.) kauhistelivat, ettei kehitysapu voi olla vienninedistämistoimintaa.
Mutta kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr.) tunnusti, että kyllä suomalaista osaamista pitää viedä. Päivi Lipponen (sd.) muistutti, että Saksassakin yritykset ovat kehitysavussa vahvasti mukana.
PEKKA ALAROTU