
Maatilojen talous on menossa parempaan suuntaan, mutta tilanne on äärimmäisen herkkä, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
”Maatilojen talouskriisiä ei voi julistaa päättyneeksi, mutta merkkejä sen kukistamisesta on. On mahdollisuus, että tästä tulee vielä hyvä vuosi, mutta se on myös luottamuskysymys”, Marttila sanoi järjestön johtokunnan kokouksessa keskiviikkona.
”Mahdollisuus on, että luottamus palaa ja paranee, mutta se riippuu siitä, mitä hallitusohjelmassa on ja mikä on nuorten kiinnostus alaan jatkossa.”
Mahdollisuuksia on siksi, että vaalit ovat edessä ja MTK:lla on yli sadan vuoden kokemus vaali- ja hallitusohjelmavaikuttamisesta.
Myös markkinavaikuttaminen on tärkeää, ja Marttilan mukaan tuottajaorganisaatiot ovat osoittautuneet siinä tehokkaimmaksi työkaluksi. Myös järjestön äänenkäyttö on kannattanut.
”MTK:n rooli ruuan hinnassa on ollut ratkaisevaa. Saatiin paine aikaiseksi, portit auki ja alkoi tapahtua.”
Säätytalolla tiistaina pidetty elintarvikemarkkinaseminaari vahvisti käsitystä Suomen poikkeuksellisesta kaupan rakenteesta.
”Data liikkuu loistavasti ja kauppa käyttää sitä, mutta alkutuottajan odotetaan jakavan sitä ilmaiseksi. Perästä kuuluu, antennien on meilläkin nyt syytä olla pystyssä datan suhteen”, toiminnanjohtaja Jyrki Wallin sanoi.
Kati Partanen kertoi, että MTK:n hevosverkoston edustus eli MTK, Suomen ratsastajainliitto ja Hippos ovat menossa huhtikuun lopulla tutustumaan Brysselin hevosalan tahoihin.
Suomen hevosala poikkeaa keskieurooppalaisesta, joten verkosto vie suomalaisten näkymiä ja kehittämistarpeita kansainväliseen keskusteluun. Nousevia aiheita ovat muiden muassa hevosalan yleinen hyväksyttävyys ja hevosten hyvinvointi.
Johtokunta vilkutti myös varovasti vihreää valoa MTK-Etelä-Pohjanmaan aloitteelle valtakunnallisesta Farm Aid -hyväntekeväisyystapahtumasta.
Aloitteen perusteluna oli jäsenistön heikko usko tulevaisuuteen, näkyvyyden saaminen viljelijöiden hädälle, mahdollisuus kuluttajille ja viljelijöille irtautua hetkeksi arjesta ja kuluttajille auttaa viljelijöitä sekä edistää maaseudun yhteisöllisyyttä. Tapahtuma sekä sen luonne ja laajuus menevät selvitykseen kevään mittaan.