• Ainakin vielä pari vuotta pääjohtajana

    Uutiset
    25.8.201416:00
    Juha Kaihlanen

    Kari Jordan, 58, aloitti Metsä Groupin edeltäjän Metsäliitto-konsernin johdossa vuoden 2004 lopulla, kun konserni oli vajoamassa hurjien kasvuvuosien jälkeen syvään ahdinkoon.

    Jordanin johdolla Metsäliitto-konsernia ryhdyttiin laittamaan kuntoon rankoin ottein. Kannattamattomia tehtaita suljettiin ja myytiin. Pörssiyhtiö M-real eli nykyinen Metsä Board hoippui välillä jo konkurssin partaalla.

    Nyt Metsä Group on saatu sellaiseen kuntoon, että se voi suunnitella yli miljardi euroa maksavaa biotuotetehdasta Äänekoskelle. Lopullinen investointipäätös on määrä tehdä ensi keväänä. Sitä ennen on Jordanin mukaan vielä selvitettävä miljoona yksityiskohtaa. Nyt kaikki näyttää kuitenkin lupaavalta.

    Jos investointipäätös syntyy, rakentaminen kestää arviolta 24–26 kuukautta.

    Nykyisen johtajasopimuksen mukaan Jordan voi jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana. Hän ei halua vielä paljastaa, olisiko hänellä haluja jatkaa Metsä Groupin pääjohtajana pidempään.

    ”Nyt tehdään töitä ja sillä siisti. Mitään muuta on turha lähteä spekuloimaan. Niitä asioita pohditaan erikseen, mutta niiden aika ei ole nyt.”

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kari Jordan
    Metsä Group
    Metsä Board
    biotuotetehdas
    Äänekoski
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle