• Danske Bank ennustaa: Valtaosalla palkansaajista ostovoima ei nouse ensi vuonna lainkaan

    Toisaalta pankki pitää myös riitaisaa lakkosyksyä mahdollisena.
    Ekonomisti Pasi Kuoppamäki avasi Danske Bankin suhdannekatsausta Helsingissä.
    Ekonomisti Pasi Kuoppamäki avasi Danske Bankin suhdannekatsausta Helsingissä. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    13.9.201712:53
    STT

    Danske Bank säilyttää Suomen talouskasvuennusteensa 2,8 prosentissa. Pankin mukaan kasvua vauhdittavat lisääntyneet investoinnit ja vienti.

    Danske Bankin ennuste lähtee siitä, että syksyn työmarkkinaneuvotteluissa päädytään palkankorotuksissa maltillisiin kompromisseihin, jotka eivät vaaranna kilpailukykyä. Pankki uskoo, että valtaosalla palkansaajista ei ostovoima nouse ensi vuonna lainkaan. Toisaalta pankki pitää myös riitaisaa lakkosyksyä mahdollisena.

    Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi, että kansainvälisesti talouskasvu jatkuu edelleen vankkana vuonna 2018, mutta lisäkiihdytystä tuskin on luvassa.

    "Yhdysvalloissa kasvu on kestänyt jo yli seitsemän vuotta. Presidentti Donald Trump ei kuitenkaan toimillaan ole onnistunut lisäämään luottamusta kykyynsä toteuttaa rakentavaa politiikkaa", Kuoppamäki sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Danske Bank
    talousennuste
    ostovoima
    palkansaaja
    lakkosyksy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle