• Kaarinassa satoi puolen elokuun verran päivässä – sää jatkuu epävakaisena

    Mikkelissä satoi iltapäivällä yhden tunnin aikana 17,9 millimetriä vettä.
    Sää jatkuu alkavalla viikolla epävakaisena, mutta melko lämpimänä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN
    Sää jatkuu alkavalla viikolla epävakaisena, mutta melko lämpimänä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN 
    Uutiset
    7.8.201700:03
    STT

    Sunnuntaina satoi useilla paikkakunnilla yli 30 millimetriä vuorokauden aikana. Esimerkiksi Kaarinassa satoi 55 millimetriä lauantai-illasta sunnuntai-iltaan. Kaarinan elokuun keskimääräinen sademäärä on Ilmatieteen laitoksen mukaan vähän yli 80 millimetriä.

    Voimakas rankkasade aiheutti puolestaan laajaa vahinkoa Mikkelissä sunnuntaina iltapäivällä.

    Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrottiin, että vahingontorjuntatehtäviä oli toistakymmentä. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan Mikkelissä satoi iltapäivällä yhden tunnin aikana 17,9 millimetriä vettä. Vuorokauden aikana vettä oli tullut 27,9 millimetriä.

    Sää jatkuu alkavalla viikolla epävakaisena, mutta melko lämpimänä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

    Alkuviikko on maan etelä- ja itäosissa enimmäkseen poutainen, tiistaina ja keskiviikkona poutaista lienee myös maan länsiosissa. Lapin yllä liikkuu hajanaisia sateita.

    Torstain vastaisena yönä koko maan yli liikkuu sateita.

    Perjantai näyttäisi olevan poutaisempi, mutta lauantaina koko maahan saapuu jälleen uusia sateita.

    Lämpötilat pysyvät parissakymmenessä asteessa aina Oulun korkeudelle saakka. Kaakkois-Suomessa lienee lämpimintä.

    Artikkelin aiheet
    sää
    rankkasade
    Kaarina
    Mikkeli
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle