• Kuwait ja Arabiemiraatit kertovat Iranin hyökänneen niiden alueelle, myös iranilaismedia raportoi räjähdyksistä

    Yhdysvaltain varapresidentti J. D Vance kutsuu Yhdysvaltojen ja Iranin solmimaa aselepoa hauraaksi.
    Kuwaitin asevoimien mukaan sen alueelle on kohdistettu ainakin 28 droonia. AFP / LEHTIKUVA.
    Kuwaitin asevoimien mukaan sen alueelle on kohdistettu ainakin 28 droonia. AFP / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    8.4.202614:28
    STT–AFP

    Kuwaitin asevoimat kertoo Iranin hyökänneen maan alueelle aamusta asti paikallista aikaa. Kuwaitin asevoimien mukaan sen alueelle on kohdistettu ainakin 28 droonia.

    Kuwait sanoo torjuneensa suuren osan drooneista. Iskut aiheuttivat kuitenkin asevoimien mukaan merkittäviä aineellisia vahinkoja muun muassa öljy- ja voimalaitoksille.

    Myös Arabiemiraatit kertoo, että sen ilmapuolustus torjuu Iranista tulevia ohjuksia ja drooneja.

    Yhdysvallat ja Iran ovat aiemmin kertoneet suostuneensa kahden viikon aselepoon. Myös Israel ilmoitti lopettaneensa iskut Iraniin.

    Iranilainen media on niinikään raportoinut räjähdyksistä viime tuntien aikana ainakin kahdella alueella, jotka liittyvät maan öljytuotantoon. Asiasta kertoi uutiskanava NBC.

    Iranilaisen Mehr-uutistoimiston mukaan räjähdyksiä on tapahtunut ainakin Lavanin saarella Persianlahdella. Räjähdysten syyn kerrotaan olevan tuntematon.

    Lisäksi räjähdyksistä raportoitiin Iranin vallankumouskaartiin liitetyn Nour News -sivuston mukaan Sirrin saarella. Myös näiden räjähdysten syyn kerrottiin olevan tuntematon.

    Iranin yleisradioyhtiö IRIB kertoo, että Iran on tehnyt ohjus- ja drooni-iskuja Kuwaitiin ja Arabiemiraatteihin sen jälkeen, kun Iranille kuuluvalle saarelle iskettiin.

    Iranilaisen Mehr-uutistoimiston mukaan räjähdyksiä on tapahtunut ainakin Lavanin saarella Persianlahdella. Räjähdysten syyn kerrotaan olevan tuntematon.

    Yhdysvaltain varapresidentti J. D Vance kutsuu Yhdysvaltojen ja Iranin solmimaa aselepoa hauraaksi.

    Unkarissa vierailulla olevan Vance sanoo uutiskanava CNN:n mukaan, että osa iranilaisista toimijoista on valmis neuvotteluihin ja sopimuksen saavuttamiseen. Toiset taas levittävät Vancen mukaan virheellistä tietoa jopa jo saavutetusta aselevosta.

    Vance sanoo uskovansa, että Yhdysvallat ja Iran voivat päästä sopimukseen, jos iranilaiset ovat vilpittömästi halukkaita tekemään yhteistyötä.

    Vance myös varoitti, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa ei ole leikkimistä.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Alexander Stubb sanoo Suomen tukevan kaikkia pyrkimyksiä sodan päättämiseksi MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Stubb: Aselepo Iranin ja Yhdysvaltojen välillä on tervetullut uutinen − ”Tuemme kaikkia pyrkimyksiä sodan päättämiseksi”

    • Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tiistaina uhannut Irania sivilisaation kuolemalla, jos maa ei taivu Yhdysvaltojen vaatimuksiin. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Trump: USA auttaa laivaliikenteen ruuhkien purkamisessa Hormuzinsalmessa

    • Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Iranin hallinto julistautuivat molemmat konfliktin voittajiksi keskiviikkona.

      Politiikka | Trump liittyy surkean joukon jatkoksi – Yhdysvaltojen voiman rajat tulivat jälleen vastaan

    Artikkelin aiheet
    iranin hyökkäys
    Kuwait
    Arabiemiraatit
    J.D. Vance
    aselepo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria