• Ratkeaako sähkötuki tänään? Eduskuntaryhmät neuvottelevat parhaillaan tukimuodoista ja sen kustannuksista

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, ettei budjetin kehysraami voi sitoa päättäjien käsiä akuutissa kriisissä.
    Eduskuntaryhmät keskustelevat parhaillaan sähkötuen yksityiskohdista ja sen rahoituksesta.
    Eduskuntaryhmät keskustelevat parhaillaan sähkötuen yksityiskohdista ja sen rahoituksesta. Kuva: Kalle Keskinen
    Uutiset|Politiikka
    19.12.202214:54
    Harri Kallio-Kurssi

    Eduskuntaryhmät ovat parhaillaan koolla pääministeri Sanna Marinin (sd.) koollekutsumassa neuvottelussa, jossa on tarkoitus ratkaista nopealla aikataululla se, miten kuluttajien kohonneita sähkölaskuja voitaisiin kohtuullistaa.

    ”Viisikko on käynyt asiaa läpi viimeksi tänään eri keinoista. Meillä on kolme esitystä, joiden kustannuksista keskustelemme ensin parlamentaarisessa neuvottelussa. Kehysraami ei voi olla nyt eseteenä ratkaisulle”, Marin sanoi medialle ennen kokousta.

    Tarkoitus on kattaa tuesta koituvia kustannuksia jälkikäteen windfall-verolla, jota peritään sähköyhtiöiden saamista voitoista.

    Eduskunnan talousvaliokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen kertoo puolueen tehneen oman esityksen, joka käsittää nopeita ja pidemmän aikavälin toimia tilanteen helpottamiseksi.

    Ne käsittävät hänen mukaansa hinnan kohtuullistamisen ja kulutusjoustojen käyttöön ottamisen ilman kohtuuttomia kustannuksia valtiolle.

    ”Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että ennakointi on pettänyt hallitukselta, ja asiaan on herätty liian myöhään. Talousvaliokunnassa on odotettu esityksiä koko syksyn, ja olemme valmiita käsittelemään hallituksen esityksen nopeasti. Voimme kokoontua vaikka joulun välipäivinä”, Grahn-Laasonen sanoi opposition näkemyksen ennen kokousta.

    Grahn-Laasonen sanoo, että ensisijaista on ratkaista akuutti kriisi, joita kansalaiset kohtaavat korkeiden sähkölaskujen kanssa.

    ”Kantaverkkoyhtiölle kertyviä ylimääräisiä varantoja pitäisi Ruotsin tavoin käyttää tukeen miljardiluokassa, jolloin verovaroja säästyisi”, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Mykkänen huomautti.

    SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo, että nyt tarvitaan keinoja tämän talven varalle. Ajankohtaa selittää hänen mukaansa muutos loppusyksyllä.

    ”Budejettiriihessä tehtyjä esityksiä pidettiin liian anteliaina. Sähköfutuurit lähtivät sittemmin nousuun. ”

    Myös tieto Olkiluoto 3:n jäämisestä pois talven sähköntuotannosta aiheuttivat Lindtmanin mukaan kiireen nopean ratkaisun saamiseksi.

    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo verottaisi sähköyhtiöiden voittoja.

    Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen pitää tilannetta todella vakavana. Hän on esittänyt vähintään joulukuun sähkölaskuille järjestelmää, joka voidaan kytkeä sähkötukeen.

    ”Se vaatii takautuvaa tukea, mutta olisi mahdollinen. Tuki tulisi kohdentaa korkeisiin laskuihin, eikä ampua laajalti kaikille sähkönkuluttajille.

    Puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) ei uskonut, että toimenpiteistä saadaan ratkaisu tunnin kokouksessa.

    ”En tiedä, halutaanko oppositiolta vain kuittaus esitykseen, vaan neuvotellaanko asiasta aidosti. Ilmeisesti kertakorvausmalli on tulossa”, Purra viittaa eduskunnan kahvilakeskusteluihin.

    Akuutit toimet käsittävät ilmeisesti windfall-veron, jossa kuhunkin tuotantoon liittyvät tuotantokustannukset voitaisiin arvioida. Tämän perusteella voitaisiin verottaa katteetonta voittoa.

    ”Mitään polttoon liittyvää tekniikkaa ei saa nyt ajaa alas, kuten esimerkiksi Helsinki on ilmoittanut. Jos kaikki sähkönkuluttajat saavat tukea, siitä tulee iso paukku.”

    Tuki pitäisi kohdentua Purran mukaan sähkölämmitykseen perustuville kotitalouksille.

    Lisää aiheesta
    • Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan pohjaesitys sähkönhinnoista kärsivien kotitalouksien tilanteen helpottamiseksi on valmis.

      Politiikka | Lintilä sähkötukipaketista: Pohjaesitys on valmis, seuraavaksi viisikko käsittelee

    • Sähkön korkea hinta näkyy tänä talvena erityisesti niille, jotka ovat joutuneet uusimaan sähkösopimuksensa hiljattain.

      Energia | Lintilä: Maatalouden tukitoimet rinnastetaan kotitalouksiin sähkön hintakattoa valmistellessa

    • VATT:n tutkimuksessa yhdistettiin sähkön kantaverkkoyhtiö Fingridin paikkakohtaisia tietoja sähkönkulutuksesta Tilastokeskuksen taustatietoihin asuntokunnista.

      Sähkö ja lämmitys | Sähkön tuet menevät pääosin hyvätuloisimmille – käyttävät jopa viisi ja puoli kertaa enemmän sähköä kuin pienituloisimmat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa