• PÄIVÄN KYSYMYS Alkoikosyksyn flunssakausi?

    Uutiset
    15.9.201416:00
    Jukka Koivula

    Onko syysflunssakausi jo saapunut Suomeen, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vastaava ylilääkäri Asko Järvinen?

    Kyllä flunssakausi on selvästi alkanut, ja ihmiset sairastavat kovasti. Usein käy näin, kun koulut alkavat, ihmiset kerääntyvät yhteen ja samalla ilmat viilenevät.

    Milloin seuraavan influenssan odotetaan saapuvan?

    Influenssahan tulee joka vuosi, sillä se kiertää maapallon ympäri. Influenssaa esiintyy talvisin pohjoisella ja kesäisin eteläisellä pallonpuoliskolla.

    Tänne tulevia influenssaviruksia tyypitetään ja ennustetaan sen mukaan, mitä eteläisellä pallonpuoliskolla tapahtuu. Vaikka influenssaa esiintyy pitkin vuotta, laajempi sairastumisaalto alkaa yleensä joulun tienoilla.

    Influenssa on usein lähtenyt leviämään varusmiehistä, mutta rokotusten myötä asia saattaa muuttua. Viime talvena influenssan puhkeaminen viivästyi tammikuulle.

    Miten influenssaan kannattaa varautua?

    Kaikkien on järkevää ottaa rokotus. Ennen kaikkea sitä suositellaan perussairaille ja iäkkäämmille ihmisille sekä heidän lähipiirilleen. Meillä rokotetaan koko perhe joka vuosi.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    flunssakausi
    influenssa
    rokotus
    terveys
    Asko Järvinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria