• Miten autosi pärjää vikatilastossa?

    Esimerkiksi vuoden 2012 malleista katsastuksen läpäisyn ääripäissä olivat Audi ja Fiat
    Peugeot 206 on pärjännyt katsastuksessa keskimääräistä heikommin.
    Peugeot 206 on pärjännyt katsastuksessa keskimääräistä heikommin. Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    23.1.201614:45
    Jarmo Palokallio

    Käyttö- ja seisontajarrujen ongelmat sekä etuakseliston viat ovat edelleen yleisimpiä määräaikaiskatsastuksen hylkäyssyitä. Korjauskehotuksia annetaan eniten toimimattomista valoista ja ajokielto rapsahtaa useimmiten jarruvian vuoksi.

    "Korjauskehotusten ja hylkäyksien määrät ovat jatkaneet edelleen nousua. Tämä johtuu siitä, että ajoneuvokantamme vanhenee vuosi vuodelta. Esimerkiksi vuonna 2000 käyttöönotetuista autoista hylättiin lähes 37 prosenttia", toteaa tarkastaja Tatu Siivonen Trafista.

    Vastaavasti ensimmäistä kertaa katsastukseen tulevien henkilöautojen hylkäysprosentit jatkavat laskuaan. Viime vuonna näistä hylättiin kolme sadasta.

    Vuonna 2012 käyttöönotetuista autoista vähiten hylättyjä automalleja olivat Audi A7 ja Suzuki Swift. Listan häntäpäähän sijoittuivat Citroën C5 ja Fiat 500. 

    Suomen viimeaikojen suosituimpiin kuuluvat mallit Skoda Octavia, Volkswagen Golf ja Toyota Avensis sijoittuivat hylkäyksiensä perusteella vuoden 2012 käyttöönotettujen osalta seuraavasti: Skoda Octavia sijalle 27, VW Golf sijalle 30 ja Toyota Avensis sijalle 31.

    Trafin sivuilta löytyvät mallikohtaiset vikatilastot.

    Artikkelin aiheet
    autot
    vikatilastot
    katsastus
    Trafi
    automerkit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria