• Maastopalokausi käynnistyi poikkeuksellisen aikaisin – avotulen teko kielletty useilla alueilla tällä viikolla

    Maastopalokausi alkoi tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin. Yleensä ensimmäiset maastopalovaroitukset annetaan huhtikuun puolivälin tienoilla.
    Kuva on pelastuslaitoksen maastopaloharjoituksesta Siilinjärveltä viime vuoden toukokuulta.
    Kuva on pelastuslaitoksen maastopaloharjoituksesta Siilinjärveltä viime vuoden toukokuulta. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Turvallisuus
    31.3.202607:21
    STT & Paula Liesmäki

    Maastopalokausi alkoi tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin.

    Yleensä ensimmäiset maastopalovaroitukset annetaan huhtikuun puolivälin tienoilla, kertoo Ilmatieteen laitos.

    Keväällä varoitukset perustuvat kuloheinän kosteuden arviointiin. Kuloheinä kuivuu Ilmatieteen laitoksen mukaan hyvin nopeasti, mutta sen syttymisherkkyys vähenee heikoistakin sateista.

    ”Ennusteissa on aina epävarmuutta, ja on tärkeää tarkistaa voimassa oleva varoitus ennen kuin sytyttää avotulen”, sanoo meteorologi Tuomo Bergman tiedotteessa.

    Maastopalovaroituksia on annettu torstaille ja perjantaille Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen ja lauantaille lisäksi Kanta-Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Pirkanmaalle.

    Maastopalovaroituksen aikana avotulta ei saa sytyttää. Avotulella tarkoitetaan esimerkiksi nuotiota ja kertakäyttögrilliä.

    Tulen sytyttäjä on aina vastuussa tulen turvallisesta käytöstä sekä sen sammuttamisesta.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan suurin osa maastopaloista johtuu ihmistoiminnasta.

    Maastopalovaroituksia on annettu torstaille ja perjantaille Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen ja lauantaille lisäksi Kanta-Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Pirkanmaalle.

    Myös eiliselle oli annettu varoituksia.

    Voimassa olevat varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

    Artikkelin aiheet
    maastopalokausi
    maastopalovaroitus
    avotuli
    Ilmatieteen laitos
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle