• Kevään tulo näkyy jo nyt varoituskartalla

    Viikonloppuna sää on poutaista ja aurinko pääsee monin paikoin lämmittämään. Etelässä voidaan mitata yli 10 asteen lukemia. Kuiva ja lämmin ilma nostaa maastopalojen riskiä.
    Kuluneen talven vähälumisuus vähentää kevään tulvariskiä.
    Kuluneen talven vähälumisuus vähentää kevään tulvariskiä. Kuva: Mikko Korte
    Uutiset|Sää
    21.3.202507:47
    Vendi Pelkonen & Jani Sorsa

    Lauhan talven ja pitkän poutaisen jakson seurauksena ensimmäinen maastopalovaroitus annettiin tänä vuonna ennätyksellisen varhain, eilen torstaina.

    Tyypillisesti maastopaloista varoitetaan noin huhtikuun puolenvälin tienoilta alkaen.

    Kuluneen talven vähälumisuus vähentää kevään tulvariskiä, mikä voi heijastua varhaiseen maastopaloriskiin myös muualla Suomessa. Tällä hetkellä varoitus on annettu vain Ahvenanmaalle.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Korkeapaineen voimistuessa keväinen sää pääsee hellimään koko Suomea. Sää on yleisesti melko selkeää ja poutaista koko maassa.

    Aurinko paistaa joko kirkkaalta taivaalta tai kevyen pilviverhon takaa, jolloin ilma maanpinnan lähellä pääsee lämpenemään. Yöt voivat paikoin olla edelleen kylmiä etenkin pohjoisessa ja idässä, koska selkeällä säällä myös säteilyjäähtyminen on voimakasta.

    Tänään perjantaina Lapissa lämpötila on pikkupakkasella. Muualla maassa lämpötila vaihtelee 0 ja 6 asteen välillä. Lauantaista alkaen pluslukemat yleistyvät myös Lapissa. Lauantaina ja sunnuntaina päivälämpötila on lähes koko maassa 4 ja 10 asteen välillä.

    Sään lisäksi varma kevään merkki on lisääntyvä valoisuus. Eilen vietettiin kevätpäiväntasausta, jolloin päivän ja yön pituudet ovat yhtä suuret koko maapallolla. Pohjoisella pallonpuoliskolla valoisuuden lisääntyminen on tällä hetkellä nopeimmillaan.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    kevät
    sääilmiö
    maastopalo
    Ilmatieteen laitos
    Ahvenanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita