• Lain mukaan sähkökatko saa kestää 36 tuntia – kyselyyn vastaajista suurin osa vaatii vuorokauden rajaa

    Sähköä käytetään nykyään yhä enemmän, kun luovutaan fossiilisista energianlähteistä. Uusiutuvan tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto kasvaa vauhdilla.
    Uusiutuvan tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto kasvaa vauhdilla.
    Uusiutuvan tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto kasvaa vauhdilla.  Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Energia
    6.7.202211:00
    Fanny Niittymaa

    96 prosenttia ihmisistä vaatii sähkökatkolle 24 tunnin maksimirajan, lähes 85 prosenttia sallisi pisimmillään 12 tunnin sähkökatkon. Luvut käyvät ilmi Sähköverkkoyhtiö Elenian teettämästä kyselystä.

    Tällä hetkellä laissa on kirjattuna 36 tunnin tavoite.

    Sähköä käytetään nykyään yhä enemmän, kun luovutaan fossiilisista energianlähteistä. Uusiutuvan tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto kasvaa vauhdilla.

    Suomen sähköverkkoyhtiöt jättivät kesäkuun loppuun mennessä Energiavirastolle vuoteen 2036 saakka ulottuvat kehittämissuunnitelmansa, joissa yhtiöiden oli ensimmäisen kerran myös kuultava asiakkaitaan.

    ”Asiakkaittemme palaute vahvistaa sen, mikä on kokemuksemme myrskyjen aiheuttamien sähkönjakelun suurhäiriöitten yhteydessä. Vuorokausi sähköttä on sietokyvyn maksimi ja valtaosalle vielä vähemmän", toteaa Elenian varatoimitusjohtaja Jorma Myllymäki tiedotteessa.

    Erityisesti haja-asutusalueiden asukkaat odottavat sähkönjakelun toimitusvarmuuden paranevan edelleen. He pitävät 36 tunnin toimitusvarmuusvaatimusta riittämättömänä ja vuoden 2036 takarajaa liian kaukaisena.

    ”Sähköistyminen, vihreä siirtymä ja yhteiskunnan ilmastotavoitteet eivät onnistu ilman älykästä, toimintavarmaa sähköverkkoa. Suomella on älykkään sähköverkon kansainvälisenä kärkimaana vahva perusta edistää hiilivapaan yhteiskunnan kehitystä”, Myllymäki toteaa.

    Elenian kyselyssä palautetta antoi lähes 800 asiakasta.

    Artikkelin aiheet
    sähkökatko
    sähköverkko
    Elenia
    Energiavirasto
    vihreä siirtymä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi