• Reserviläiskirjeen tiedot ovat henkilökohtaisia

    Uutiset
    29.4.201514:37
    MT toimitus

    Reserviläisten sijoittumista käsittelevät tiedot ovat henkilökohtaisia, muistuttaa Puolustusvoimat.

    Kaikki reserviläiset saavat lähiaikoina kirjeen, jossa kerrotaan sodanajan tehtävä. Puolustusvoimat suosittelee, että tietoja ei levitettäisi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

    Tietojen levittämisestä ei ole tiedotuspäällikön mukaan haittaa Puolustusvoimille tai kansalliselle turvallisuudelle. Kirjeen saajalle itselleen henkilökohtaisten tietojen levittämisestä voi kuitenkin olla haittaa.

    Artikkelin aiheet
    reserviläiskirje
    Puolustusvoimat
    henkilötiedot
    reserviläiset
    tietosuoja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria