• Hirven- ja peuranmetsästys alkaa viikonvaihteessa

    Uutiset
    26.9.201416:00
    SARI KESKITALO

    Hirvenmetsästyksen saa aloittaa syyskuun viimeisenä lauantaina, mutta osa seuroista lähtee jahtiin vasta lokakuun puolivälin jälkeen.

    ”Hirvien kiima-aika on parhaillaan, ja sen vuoksi moni seura haluaa siirtää jahdin aloitusta”, Keski-Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Jukka Purhonen sanoo.

    Peuroja aletaan metsästää yleisesti, kun maahan tulee lumi. Peura ei välttämättä kaadu heti, vaikka se saa kuolettavan laukauksen. Kun maassa on lunta, verijäljet näkyvät.

    Turusta Tampereelle menevän tie 9:n varrella Loimaan Metsämaalla peuranmetsästys alkaa kuitenkin ensi viikonloppuna. Kyseisellä tieosuudella tapahtuu eniten peurakolareita.

    Hirviä saa ampua 33 500 ja valkohäntäpeuroja 22 800. Kaatolupia on myönnetty hieman enemmän kuin viime vuonna.

    Metsästykseen arvioidaan osallistuvan yli satatuhatta metsästäjää. Metsästysseuroja ja -seurueita on lähes 6 000.

    Hirvenmetsästys loppuu joulukuun ja peuranmetsästys tammikuun lopussa.

    Peura- ja hirvikanta vaihtelee paljon maan eri osissa.

    Uudenmaan ja Satakunnan riistakeskuksen alueella hirviä on 3,5 kappaletta tuhatta hehtaaria kohden. Pohjois-Karjalassa vain kaksi. Lapissa hirvikanta on pienin. Kymmenen vuotta sitten hirviä oli 25 000, nyt enää 12 000”, Purhonen sanoo.

    Peurakanta on vahvin Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Satakunnassa.

    ”Peurojen ruokinta on lisääntynyt koko ajan. Peurat viihtyvät peltovaltaisilla alueilla. Leudot talvet ovat suosineet kannan kasvamista.”

    Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvempi on peurakanta. Pohjoisessa talvet ovat ankarampia, suurpetoja on enemmän eikä eläimiä ruokita aktiivisesti.

    Kauriskanta sen sijaan on kasvanut aina Keski-Suomeen asti.

    Valkohäntäpeuroja arvioidaan Keski-Suomen riistakeskuksen alueella olevan vain 1 000 ja kauriita 1 500.

    Ennen metsästäjiä nimitettiin punalakeiksi. Tänä syksynä vaatetus on ensi kertaa oranssin väristä tai oranssinpunaista.

    ”Usea ihminen on punavihervärisokea. Tämän vuoksi väri vaihdettiin oranssiin”, Purhonen sanoo.

    Oranssia väriä on oltava vähintään kaksi kolmasosaa lakin tai ylävartalon peittävästä metsästystakista.

    Kyttäyskopista peuroja ampuvia vaatimus ei koske. Siellä voi odottaa saalista vaikka mustissa lämpöhaalareissa.

    SARI KESKITALO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hirvenmetsästys
    peuranmetsästys
    metsästys
    riistakanta
    Keski-Suomen riistakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle