
Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp. ja kansanedustaja Pekka Toveri (kok.) arvioi, että Israelin maahyökkäystä on odotettu siitä lähtien kun Hamas ampui 7. lokakuuta Israeliin tuhansia raketteja ja sen asemiehet tunkeutuivat asutuskeskuksiin Israelissa murhaten ja kaapaten panttivankeja.
”Israelilla on kutsuttu palvelukseen 360 000 reserviläistä ja kaikkiaan on puoli miljoonaa sotilasta rivissä. Tuleeko Israelin maahyökkäystä koskaan, jää nähtäväksi. Paineita Israelilla tähän on, mutta ehkä se tyytyy pienempiin rajoitettuihin iskuihin. Maahyökkäys sitoisi paljon voimia ja toisi isoja tappioita myös Israelille”, Toveri arvioi.
Tilanne on haastava Israelille, sillä se on antanut vakuutuksia siitä, että se pyrkii minimoimaan siviilitappiot, toisaalta taas Hamas käyttää tehokkaasti juuri siviileitä ihmiskilpinä.
Hamas syyttikin Israelia iskusta, jossa Hamasin antamien tietojen mukaan sadat ihmiset menettivät henkensä Gazan kaistaleen keskiosassa sijaitsevassa al-Ahlin sairaalassa.
”Paljon huomiota saanut sairaalaisku on osoittautumassa Hamasin omaksi virheeksi. Hyvin suurella todennäköisyydellä raketti tippui vahingossa sairaalan parkkipaikalle, mutta Hamas sai kuitenkin käännettyä sen onnistuneeksi propagandatarinaksi, joka meni lännessä hyvin läpi. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tuhot ovat aika pieniä, eikä itse sairaalarakennus ole vahingoittunut merkittävästi. Myöskään Hamasin kertomia suuria ruumismääriä ei ole näkynyt kuvissa”, Toveri toteaa.
Myös Valkoisen talon mukaan tämänhetkinen arvio tiedustelutiedoista on, että Israel ei ollut vastuussa Gazan sairaalaiskusta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailulla alueelle voi olla Toverin mukaan vaikutusta myös mahdollisen vastahyökkäyksen kannalta.
”Ainakin siinä mielessä, että juuri nyt Israelissa ei haluta isoa myllyä päälle vaan odotetaan sopivampaa hetkeä. Myös kelit ovat hankalat lentosäiden kannalta, mikä vaikuttaa lennokkeihin ja ilmatoimintaan.”
”Täytyy muistaa, että tässä konfliktissa ei ole kyse vain Israelista ja Palestiinasta. Iran haluaa sodan leviävän ja Hizbollahin liittyvän mukaan taisteluun. Iranin tukema libanonilainen äärijärjestö Hizbollah ja Hamas suunnittelevat yhdessä seuraavia siirtojaan sodassa Israelia vastaan. Yhdysvalloilla on tässä tärkeä rooli varmistaa, etteivät kolmannet osapuolet liity sotaan.”
Israelin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Tzachi Hanegbi totesikin eilen, että Yhdysvallat liittyy konfliktiin, jos Iran ja Hizbollah hyökkäävät Israeliin. Hanegbi nosti esiin Yhdysvaltojen läsnäolon itäisellä Välimerellä, ja Bidenin varoitukset Iranille olla liittymättä sotaan.
(Reserviläisten määrä korjattu klo 9:25)
.