• Etelä-Suomen avi: Uudenmaan kokoontumisrajoituksia lievennetään huomisesta alkaen

    Lisäksi pääkaupunkiseudulta kumotaan velvoite jakaa tapahtumien yleisö lohkoihin.
    Husin alueella ei lauantaista lähtien tarvitse jakaa yleisötilaisuuksissa väkeä lohkoihin.
    Husin alueella ei lauantaista lähtien tarvitse jakaa yleisötilaisuuksissa väkeä lohkoihin. Kuva: LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
    Uutiset
    3.9.202116:18
    STT

    Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) kertoo lieventävänsä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia huomisesta alkaen.

    Uuden päätöksen mukaan sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ei tarvitse enää taata kahden metrin turvavälejä, jos terveysturvallisuus voidaan varmistaa muun muassa tilojen riittävällä väljyydellä.

    Lisäksi pääkaupunkiseudulta kumotaan velvoite jakaa tapahtumien yleisö lohkoihin.

    Myös yleisesti asiakas- ja yleisötiloja koskenut turvavälivelvoite poistuu. Näin esimerkiksi harrastustiloissa ei jatkossa tarvitse enää varmistaa, että osallistujat voivat säilyttää toisiinsa kahden metrin turvavälin.

    Artikkelin aiheet
    kokoontumisrajoitukset
    Etelä-Suomen avi
    Uusimaa
    pääkaupunkiseutu
    terveysturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle