• Kaakon raja-asemilla rikottiin päivän matkustajaennätys

    Kaakkoisimmilla raja-asemilla kirjattiin perjantaina päivän matkailijaennätykset. Viikonloppuna venäläisturistit alkoivat palata kotiin päin, ja ruuhkaa syntyi rajalla Suomen puolelle.
    Kuva: Jaakko Kilpiäinen
    Uutiset
    6.1.201316:35
    MT toimitus

    Kolmella kaakkoisimmalla raja-asemalla kirjattiin perjantaina noin 59 200 rajanylitystä, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuorokauden aikana.

    Rajavartioston mukaan rajatarkastukset saatiin kuitenkin pidettyä pääosin sujuvina.

    Vilkkaimmalla raja-asemalla Vaalimaalla rajan ylitti perjantaina runsaat 21 500 matkustajaa ja Nuijamaalla yli 17 200 matkustajaa. Imatralla ylityksiä kirjattiin noin 15 000.

    Jo lauantaina venäläisturistit alkoivat palata takaisin, sillä useilla venäläisillä perheillä talviloma ajoittuu koululaisten mukaan uudenvuoden ja loppiaisen välille.

    Jonoja kertyi viikonloppuna etenkin Suomen puolelle. Rajavartiosto kertoi lauantaina, että jonotusajat venyivät enimmillään puolentoista tunnin mittaisiksi.

    Venäläisten matkailu Suomeen kasvoi viime vuonna, sillä viisumeita myönnettiin tammi-marraskuun ennakkotietojen mukaan enemmän kuin vuonna 2011. Kaakonkulman raja-asemien ruuhkaisuus on ilmeisimmin ohjannut liikennevirtaa myös pohjoisemmaksi.

    Lapissa Sallan rajanylityspaikan kautta kulki viime vuonna yli 220 000 matkustajaa ja Raja-Joosepin rajanylityspaikan lähes 130 000 matkustajaa. Molemmissa paikoissa rajanylitysten määrä kasvoi 36 prosenttia edellisvuodesta, kertoi rajavartiosto perjantaina.

    Artikkelin aiheet
    rajaliikenne
    matkailun ennätys
    venäläisturistit
    Kaakonkulma
    Rajavartiosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle