• Yle: Joillain maaseutupaikkakunnilla asunnot käyvät kaupaksi yhtä nopeasti kuin pääkaupunkiseudulla

    Yksi vilkkaan asuntokaupan paikkakunnista on Kuortane.
    Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon asuntokaupan lopahtamisesta maaseudulla. Ylen mukaan näin ei kuitenkaan ole ainakaan kaikilla maaseutupaikkakunnilla käynyt. Kuvituskuva.
    Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon asuntokaupan lopahtamisesta maaseudulla. Ylen mukaan näin ei kuitenkaan ole ainakaan kaikilla maaseutupaikkakunnilla käynyt. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    22.10.201814:59
    Matti Tuominen

    Ylen tuoreen selvityksen mukaan maaseudulta löytyy paikkakuntia, joissa asuntojen myyntiajat ovat samat kuin pääkaupunkiseudulla.

    Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon asuntokaupan lopahtamisesta maaseudulla. Ylen mukaan näin ei kuitenkaan ole ainakaan kaikilla maaseutupaikkakunnilla käynyt.

    Yksi kuuman asuntokaupan paikkakunnista on Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Kuortane. Kiinteistönvälittäjä Antti Nenonen kertoo Ylellä, että Kuortaneella on jo elokuussa saatu täyteen kauppamäärä, joka kunnassa tehtiin koko viime vuoden aikana. Nenonen huomauttaa, että Kuortaneella on hyvät palvelut, kun ne suhteuttaa kunnan pieneen kokoon. Toisaalta Kuortane saa hänen mukaansa vetoapua myös Kuortaneen urheiluopistosta ja Seinäjoen kasvusta.

    Kuortaneelta käydään paljon töissä 40 kilometrin päässä Seinäjoella. Kuortaneella asunnot menevät kaupaksi keskimäärin hieman yli kuukaudessa. Tämä on jopa nopeammin kuin vaikkapa Espoon Leppävaarassa, Jyväskylän Lutakossa tai Helsingin Vuosaaressa.

    Kuortaneen tavoin myös esimerkiksi Oulun ympäristössä Lumijoella ja Pudasjärvellä asuntojen myyntiajat ovat olleet viiden viime vuoden ajan suurin piirtein samat kuin Helsingin Ullanlinnassa tai Vantaan Kartanonkoskella.

    Asuntojen nopeaa myyntivauhtia maaseutupaikkakunnilla selittää Ylen mukaan se, että paikkakunnat sijaitsevat kasvukeskusten vieressä. Lisäksi niissä on toimiva palvelut tai sitten hyvinvoivaa teollisuutta. Osansa myyntivauhdissa on luultavasti myös paikkakunnan työllisyydellä. Länsi-Suomen pienillä paikkakunnilla asunnot käyvät nimittäin kaupaksi nopeammin kuin heikomman työllisyyden Itä-Suomessa.

    Vaikka asunnot menisivätkin kaupaksi nopeasti, eivät asuntojen hinnat kuitenkaan vilkkaillakaan maaseutupaikkakunnilla nouse.

    Yle: Maaseudulta löytyy paikkakuntia, joissa asuntojen myyntiajat ovat samat kuin pk-seudulla – tässä lista niistä

    Artikkelin aiheet
    asuntokauppa
    maaseutu
    Kuortane
    Yle
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria