• Asiantuntija neuvoo – näin hoidat hyönteisten puremia ja pistoksia

    Kesä tuo tullessaan erilaiset hyönteiset. Niiden pistot ja puremat voivat aiheuttaa monenlaisia iho-oireita ja jopa allergisen reaktion. Useimmiten oireita voi lievittää kotikonstein, kertoo Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija.
    Suurin osa ihmisistä reagoi hyönteisten pistoihin ja puremiin lievästi. Useimpien hyönteisten pistoista ja puremista tulee yleensä paikallista punoitusta ja turvotusta, kutinaa ja paukamia.
    Suurin osa ihmisistä reagoi hyönteisten pistoihin ja puremiin lievästi. Useimpien hyönteisten pistoista ja puremista tulee yleensä paikallista punoitusta ja turvotusta, kutinaa ja paukamia.  Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset|Luonto
    13.6.202221:30
    Juho Hannuksela

    Hyttyset ovat Suomessa yleisimmät allergiaa aiheuttavat lentävät hyönteiset ja lähes kaikki suomalaiset herkistyvät niiden pistoille.

    Pistiäisallergisia, eli ampiaiselle, mehiläiselle ja kimalaiselle allergisia, väestöstä on noin kaksi prosenttia. Sen sijaan mäkäräiset, polttiaiset ja hirvikärpäset eivät yleensä aiheuta allergiaa, ja paarman puremakin vain harvoin.

    ”Kutinan lievittämiseen voi kokeilla hydrokortisonivoidetta tai paikallisesti käytettävää antihistamiinia. Käteviä ovat esimerkiksi apteekista saatavat antihistamiinipuikot”, kertoo itsehoitokeinoista Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs.

    Antihistamiinia voi ottaa myös ennakoiden. Jos tietää menevänsä paikkaan, missä on paljon hyönteisiä, antihistamiini kannattaa ottaa ennen lähtöä.

    ”Ennaltaehkäisevästi otettu antihistamiini auttaa helpottamaan allergiaoireita pienentämällä pistospaukaman kokoa ja vähentämällä kutinaa. Antihistamiineja on hyvä käyttää 2–3 päivän ajan hyönteisen piston tai pureman jälkeen. Myös kortisonivoide ja antihistamiinipuikko tuovat helpotusta oireisiin”, Ijäs jatkaa.

    Voimakas turvotus ja iho-oireet sekä oireiden voimakas leviäminen kauas pistopaikasta viittaavat vakavaan hyönteisallergiaan. Myös hengenahdistus, verenpaineen lasku, nielun tai kaulan turvotus ovat merkkejä vakavasta allergiasta. Tällöin on mentävä heti lääkäriin, Ijäs muistuttaa.

    Vakavassa pistiäisallergiassa on anafylaksian riski. Anafylaksia on vakava yliherkkyysreaktio, joka alkaa äkillisesti, etenee nopeasti ja aiheuttaa oireita samanaikaisesti useassa eri elimessä, kuten ihossa, hengityselimissä, verenkierrossa, sydämessä ja nielussa.

    Anafylaksia etenee muutamassa minuutissa ja on hengenvaarallinen. Ensihoitona käytetään adrenaliinia, joka pitää antaa heti oireiden ilmaantuessa. Yleensä anafylaksiariskisellä on mukanaan lääkärin määräämät omat helppokäyttöiset adrenaliini-injektorit.

    Pölyttäjien merkitys ja olemassaolo on tänä päivänä äärimmäisen tärkeää, joten on syytä muistaa, että pistiäispelon vuoksi pölyttäjiä ei saa hävittää tai hätistää alueeltaan. Ilman pölyttäjiä ruokavaliostamme puuttuisivat esimerkiksi marjat, hedelmät ja monet vihannekset.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle