• Lucia-mummoksi valittiin 90-vuotias uudisasukas

    Lapinlahdella on valittu vuoden 2013 Lucia-mummoksi 90-vuotias Else Järvilehto. Hän voitti Matti ja Liisa -paikallislehden sekä Jussinpihan päiväkeskuksen järjestämän yleisöäänestyksen.
    Kuva: Katja Lösönen
    Uutiset
    13.12.201314:32
    MT toimitus

    Else Järvilehdosta tuli kolmas yleisöäänestyksellä valittu Lucia-mummo.

    Järvilehdon kruunasi kynttiläkruunulla hänen ikätoverinsa, viime vuoden Lucia-mummo Eeva Sutinen , 90. Vallanvaihto tapahtui tänään perjantaina Jussinpihan päiväkeskuksessa pidetyssä Lucia-juhlassa.

    Lucia-mummon tehtävänä on levittää iloa ja valoa ympärilleen.

    Else Järvilehto teki elämäntyönsä opettajana ja kustannustoimittajana. Kahdeksan vuotta sitten hän muutti Espoosta Lapinlahdelle, missä hänen tyttärensä asuu.

    Vaikka Järvilehto on melko tuore lapinlahtelainen, on hän tullut tutuksi monille paikkakuntalaisille. Hän on aktiivinen vapaaehtoinen muun muassa seurakunnan ja Eläkeliiton toiminnassa, erityisesti juhlien ja muiden tilaisuuksien yhteislaulujen säestäjänä.

    ”Iloa ja valoa haluaisin viedä erityisesti vanhoille ihmisille. On niin paljon yksinäisiä vanhuksia. Mutta enhän minä sitä valoa säästäisi keltään”, sanoo Järvilehto.

    Artikkelin aiheet
    lucia-mummo
    Lapinlahti
    Else Järvilehto
    yhteisötoiminta
    vanhustyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria