• Vanhanen kilometrikorvauksista: "Eivät edes kuulu liikenneministeriölle"

    Vanhasen mukaan kilometrikorvausten leikkaaminen ei ole ollut keskustan agendalla missään vaiheessa.
    Vanhanen ihmettelee Facebook-sivuillaan keskustelua kilometrikorvauksista.
    Vanhanen ihmettelee Facebook-sivuillaan keskustelua kilometrikorvauksista. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    18.10.201614:50
    Matti Tuominen

    Kauppalehti kertoi viikonloppuna, että kilometrikorvauksiin on tulossa muutoksia. Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) totesi myöhemmin, ettei muutoksia ole tulossa.

    Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen ihmettelee Facebok-sivuillaan olevassa kirjoituksessa viime päivinä käytyä kilometrikorvauskeskustelua.

    "Mistä se on syntynyt? En ole löytänyt asiakirjaa eikä siitä ole käyty poliittisia keskusteluja", Vanhanen kysyy.

    "Työnantajan korvaukset työmatkoista tai verovähennykset eivät kuulu edes liikenneministeriölle vaan valtiovarainministeriölle. Liioin ne eivät ole olleet esillä väyläyhtiön suunnittelussa eivätkä varsinkaan ole Keskustan tavoitteissa", hän jatkaa.

    Vanhasen mukaan kilometrikorvausten leikkaaminen ei ole ollut keskustan agendalla missään vaiheessa. Se päinvastoin hänen mielestään tukahduttaisi taloudellista toimintaa ja vähentäisi työnteon kannattavuutta ja kannustavuutta.

    Vanhanen muistuttaa myös, että myöskään liikenne- ja viestintäministeriön julkistamissa materiaaleissa ei mainita mitään kilomerikorvausten leikkaamisesta.

    "Päinvastoin jos uuteen rahoitusmalliin mennään, niin maksujen on oltava korkeimmat siellä, missä on kalleimmat tiet ja radat. Pitkiltä sorateiltä maksetaan nyt kallista bensaveroa, jatkossa järjestelmä ei saa nykysysteemin tapaan rangaista näistä olosuhteista", Vanhanen kirjoittaa.

    Lue lisää:

    Liikenneministeri Berner: Kilometrikorvauksiin ei muutoksia

    Artikkelin aiheet
    Matti Vanhanen
    kilometrikorvaukset
    Anne Berner
    liikenne- ja viestintäministeriö
    Keskusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria