• Israelin hallitus hyväksyi Gazan aselepo- ja vankienvaihtosopimuksen

    Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan sunnuntaiaamuna kello 8.30, Qatarin ulkoministeriön tiedottaja kertoi lauantaina.
    Israelin ja Hamasin välisen aseleposopimuksen on määrä astua voimaan sunnuntaina. LEHTIKUVA/AFP.
    Israelin ja Hamasin välisen aseleposopimuksen on määrä astua voimaan sunnuntaina. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    18.1.202510:15
    STT–

    Israelin hallitus on hyväksynyt Gazan aselepo- ja vankienvaihtosopimuksen. Asiasta uutisoivat muun muassa israelilaismediat Haaretz, Times of Israel ja Jerusalem Post.

    Lauantain vastaisena yönä järjestetyssä äänestyksessä 24 hallituksen jäsentä äänesti sopimuksen hyväksymisen puolesta ja kahdeksan vastaan, mediat kertovat.

    Aiemmin perjantaina hallituksen ministereistä koostuva Israelin turvallisuuskabinetti hyväksyi sopimuksen. Tämän jälkeen alkuillasta alkanut Israelin hallituksen kokous kesti lauantain aamuyön tunneille asti.

    Ainakin hallituksen äärioikeistolaisten ministerien tiedetään olleen sopimusta vastaan. Valtiovarainministeri Bezalel Smotrich on sanonut aseleposopimuksen olevan vaarallinen Israelin turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir on uhannut erota hallituksesta sopimuksen takia.

    Israelilaismedia Ynetin mukaan myös kaksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun Likud-puolueeseen kuuluvaa ministeriä äänesti sopimusta vastaan.

    Israel ja äärijärjestö Hamas pääsivät aselepo- ja vankienvaihtosopimuksesta sopuun keskiviikkona, ja neuvottelijat allekirjoittivat sen varhain perjantaiaamuna Qatarin Dohassa.

    Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan sunnuntaiaamuna kello 8.30, Qatarin ulkoministeriön tiedottaja kertoi lauantaina.

    Ensimmäisten sopimukseen kuuluvien panttivankien vapautusten on määrä tapahtua sunnuntaina. Silloin on tarkoitus vapauttaa kolme äärijärjestö Hamasin ottamaa panttivankia.

    Sopimuksen ensimmäinen vaihe kestää 42 päivää, jonka aikana Hamasin on tarkoitus vapauttaa yhteensä 33 panttivankia. Times of Israelin mukaan vapautettavien panttivankien listan henkilöistä valtaosa on aikuisia miehiä, joista neljä on yli 70-vuotiaita. Listalla on myös kaksi pientä lasta ja kymmenen naista.

    Ensimmäisen vaiheen alkuviikkoina muutama panttivanki vapautetaan aina viikon välein, ja loput 33 panttivangista vapautetaan vaiheen viimeisellä viikolla.

    Loput jäljelle jääneistä panttivangeista on tarkoitus vapauttaa sopimuksen toisessa vaiheessa.

    Myös Israel vapauttaa vankeja.

    Brittilehti Guardianin näkemän sopimuksen mukaan ensimmäisessä vaiheessa Israel vapauttaa jokaista Hamasin panttivankinaan pitämää israelilaista naissotilasta vastaan 50 palestiinalaisvankia. Jokaista muuta naispanttivankia vastaan vapautetaan 30 palestiinalaisvankia.

    Jokaista yli 50-vuotiasta miespanttivankia vastaan vapautetaan kolme elinkautiseen tuomittua palestiinalaisvankia sekä 27 muuta vankia. Yhdeksää haavoittunutta tai sairasta israelilaispanttivankia vastaan vapautetaan 110 elinkautista istuvaa palestiinalaisvankia.

    Israelin oikeusministeriö julkaisi perjantaina alustavan listan 95 ihmisestä, joita olisi tarkoitus vapauttaa sunnuntaista alkaen.

    Perjantaina julkaistulla listalla valtaosa on naisia. Listalla on myös alle 20-vuotiaita miehiä, joista osa on pidätetty alaikäisenä, sekä kymmenen alaikäistä poikaa. Ainakin yhdellä on Israelin kansalaisuus.

    Kaikki perjantain listalla olevat henkilöt on pidätetty vuoden 2020 jälkeen ja valtaosa Hamasin lokakuussa 2023 tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Vain kymmenen mainituista vangeista on saanut tuomion.

    Lauantaiaamusta oikeusministeriö päivitti listalle satoja lisänimiä, joita on tarkoitus vapauttaa vankienvaihdon ensimmäisessä vaiheen aikana.

    Päivitetyllä yli 700 ihmisen listalla on Times of Israelin mukaan muun muassa useita Hamasin, Palestiinan Islamilaisen jihadin sekä Länsirantaa hallitsevan Fatah-puolueen jäseniä, jotka ovat saaneet elinkautisen vankeusrangaistuksen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa