• Toimittajat ilman rajoja  -järjestö on huolissaan Ylen toiminnasta

    Toimittajat ilman rajoja -järjestö epäilee, ettei Ylen toiminta täysin toteuta lehdistönvapauden ihanteita. Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Toimittajat ilman rajoja -järjestö epäilee, ettei Ylen toiminta täysin toteuta lehdistönvapauden ihanteita. Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    17.12.201612:02
    STT

    Kansainvälinen sananvapausjärjestö Toimittajat ilman rajoja sanoo olevansa syvästi huolissaan Ylen toiminnasta. Järjestö uskoo, ettei Ylen toiminta pääministeri Juha Sipilää (kesk.) koskevassa uutisoinnissa täysin toteuta lehdistönvapauden ihanteita.

    Toimittajat ilman rajoja sanoo seuraavansa tiiviisti Ylen sisäisiä selvityksiä asiasta. Samalla järjestö kuitenkin arvioi, että ulkopuolisen riippumattoman selvittäjän raportti voisi olla luotettavampi.

    Järjestö viittaa lausunnossaan siihen, että Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski kertoivat eronneensa tehtävistään. Heidän mukaansa Ylessä on perustavanlaatuisia ongelmia.

    Kohu Yleisradion ympärillä alkoi marraskuun lopussa, kun Yle julkaisi uutisen Sipilän sukulaisten sidonnaisuudesta valtion omistamaan kaivosyhtiö Terrafameen. Kansan Uutiset oli kertonut asiasta jo aiemmin. Ylen johto teki vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan kolme päivää myöhemmin journalistiseen harkintaan perustuneen päätöksen, että Sipilää koskevaa uutisointia rajoitetaan.

    Huhtikuussa Toimittajat ilman rajoja nimesi Suomen jo seitsemättä kertaa lehdistönvapauden ykkösmaaksi maailmassa. Järjestö listaa vuosittain noin 180 maata paremmuusjärjestykseen.

    Artikkelin aiheet
    Toimittajat ilman rajoja
    Yleisradio
    lehdistönvapaus
    Juha Sipilä
    journalismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria