• Runsaat sateet haittaavatruiskutuksia ja heinäntekoa

    Uutiset
    11.7.201216:00
    MT toimitus

    Viime päivien rankat sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja keskeyttäneet paikoin ruiskutukset ja heinänteon.

    Märkyys on tuonut ongelmia etenkin Satakunnassa ja Etelä-Savossa.

    Karviassa on satanut kahdessa vuorokaudessa 150 milliä ja alueella varoitetaan tulvavaarasta.

    Parkanolaisen Jukka Vesannon mukaan ruiskutukset ovat kesken jatkuvien sateiden vuoksi.

    ”Jos vettä tulee lisää, se jää pellolle.”

    Perunaviljelykset eivät vielä ole tukehtuneet veteen, mutta tilanne voi muuttua, jos ennusteet sateista toteutuvat, kertoo vanhempi tutkija Arto Hannukkala Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä.

    Märkä kevät ja alkukesän sateet ovat aiheuttaneet ruuhkaa myös maaseututoimistoihin.

    ”Märkyyden takia ei ole pystytty kylvämään, eikä enää kannatakaan”, kertoo Katariina Tarkkio Savonlinnan maaseututoimesta.

    Muutosilmoituksia on jo nyt tullut viime vuotta enemmän.

    Ruotsissa Smoolannissa tuli vuorokaudessa ennätysmäärä vettä, 163 milliä, ja tulvat vellovat alueella. Myös Venäjällä tulvii.

    Sivu 7

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sateet
    maatalous
    ruiskutus
    heinänteko
    tulvat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria