• Muistihäiriöillätehdään bisnestä

    Uutiset
    2.5.201216:00
    RITVA-LIISA HARJUMAA

    Taas uusi alue, jolla voidaan harjoittaa työpaikkasyrjintää. Ei ole yhteistyökykyinen -lause vei ennen psykiatrin vastaanotolle. Nykyään riittänee vain, että työntekijä unohtaa tärkeän paperin tai avaimensa tai erehtyy kokouksen alkamisajasta.

    Ihmiset ovat olleet muistiltaan erilaisia kautta aikojen. Joku luolamies ei kuolemakseenkaan muistanut, minne hän hukkasi nuijansa. Pikkupojalta jäi vihko kotiin, jolloin opettaja lähetti hänet kovassa pakkasessa hakemaan tavaran kotoa, neljän kilometrin päästä. Lapsi unohti hädissään myös lapasensa, jolloin sormi paleltui. Ylioppilasluokan tyttöoppilaalta jäi koko laukku kotiin. Opettaja sanoi, että hyvä, kun muistit tuoda tänne edes pääsi. Me hoidamme loput. Lainaamme kynät, paperit ja oppikirjan. Shakkia ja seniorimaratonia harrastava eläkeläinen jätti yhden ainoan kerran sähkölieden päälle. Oitis oli vävy toimittamassa häntä hoivakotiin.

    Avioeroaan sureva nelikymppinen nainen unohti pyykkikoneen päiväkausiksi pörräämään, kunnes autotalliin tippuva vesi toi huoltomiehet paikalle. Alle 50-vuotias säännöllisessä työssä käyvä nainen ei voi katsoa sarjafilmejä telkkarista, koska hänen muistinsa on niin huono. Niin kuin ne sarjisten juonet liian hurjaa vauhtia etenisivät.

    Maailman ihmeaivo, Albert Einstein lähti myöhään töistä kotiin taksilla eikä millään muistanut kotiosoitettaan New Yorkissa.

    Onneksi taksikuski oli vähemmän muistihäiriöinen. Einstein ei tietääkseni kuollut dementiaosastolla.

    Televisiossa näytettiin murheellista 25-vuotiasta naista, jolla oli todettu Alzheimerin tauti. Kuinka niin nuori oli sentyyppiseen tutkimukseen yleensä päätynytkään? Luulisi, että senikäinen olisi kiinnostuneempi raskaustestistä tai mahdollisuudesta päästä eroon murrosiän finnien arvista. Ehkä lääketehtaat ulottavat seurantaansa yhä nuorempiin ikäluokkiin, koska silloinhan on tiedossa kallista ja ennaltaehkäisevää rohtojen tuputusta. Jopa vauvaiästä lähtien, koska pienokainen on hukannut tuttinsa jopa kaksi kertaa, siis toivoton tapaus.

    Kokemuksesta tiedämme, että aina tulee lisätutkimuksia, joilla kumotaan edelliset. Kai ihmisille annetaan taas turvallinen mahdollisuus muistaa, mitä mieleen mahtuu. Vouhotus kolesterolin, kananmunien, rasvan ja kahvin vaarallisuudesta on oiva esimerkki yli-innokkaasta mutu-tutkimuksesta.

    Ritva-Liisa Harjumaa

    Rovaniemi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    muistihäiriö
    työpaikkasyrjintä
    Alzheimerin tauti
    lääketeollisuus
    muisti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria