• Tutkija: Valtapuolueiden tavoitteena on, ettei maahanmuutosta käydä keskustelua

    Kannattajakuntaa jakavasta aiheesta ei haluta käydä keskustelua.
    Tapio Raunion mukaan perinteiset valtapuolueet eivät halua käydä keskustelua asioista, jotka jakavat kannattajakuntaa.
    Tapio Raunion mukaan perinteiset valtapuolueet eivät halua käydä keskustelua asioista, jotka jakavat kannattajakuntaa. 
    Uutiset
    29.12.201819:00
    STT

    Kevään edustakuntavaaleja lähestyttäessä on arvuuteltu, kuinka suurta roolia maahanmuutto ja ulkomaalaistaustaisten tekemiksi epäillyt väkivaltarikokset niissä näyttelevät.

    Tampereen yliopiston valtio-opin professorin Tapio Raunion mukaan valtapuolueiden tavoitteena on, ettei maahanmuutosta käytäisi keskustelua ollenkaan.

    "Suurimmat puolueet vaikenevat täysin. Siinä taustalla on ennen kaikkea se, että kysymys jakaa puolueita sisältä päin. Hiljaisuus on perinteisten valtapuolueiden etu, eivät ne halua käydä keskustelua asioista, jotka jakavat kannattajakuntaa."

    Raunio sanoo puolueiden haluavan käydä vaaleja niille turvallisten teemojen kautta. Perinteiset valtapuolueet eivät Raunion mukaan halua käydä keskustelua asioista, jotka jakavat kannattajakuntaa. Maahanmuuttokysymys jää poliittisen kentän laidoille.

    "Meillä on yhtäällä vihreät ja osin vasemmistoliitto, jotka liputtavat selkeästi monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta, ja toisaalla perussuomalaiset sekä jossain määrin siniset ulottuvuuden toisessa päässä", Raunio sanoo.

    Raunion mukaan maahanmuuttoteeman nousu voi pakottaa myös valtapuolueita ottelemaan perussuomalaisten kotikentällä.

    "Voidaan olettaa, että mikäli perussuomalaiset onnistuvat tai maahanmuutto sekä turvallisuustekijät nousevat muuten keskeisempään asemaan, myös valtapuolueet joutuvat omaksumaan kantoja, jotka ovat aikaisempaa kriittisempiä."

    Raunion mukaan tästä ei ole vielä Suomessa nähty merkkejä, mutta Ruotsissa se nähtiin edellisissä vaaleissa.

    "Ruotsin menneen syksyn vaalit hyvä esimerkki siitä, miten voi käydä, kun maahanmuutto ja siihen liittyvä rikollisuus nousevat vaaleissa keskeiseksi teemaksi. Siellähän se selkeästi hyödytti ruotsidemokraatteja."

    Raunion mukaan ruotsidemokraattien menestys johti siihen, että keskusteluilmapiiri maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta muokkautui varauksellisempaan ja kielteisempään suuntaan myös Ruotsin valtapuolueiden taholta.

    Artikkelin aiheet
    maahanmuutto
    suomen politiikka
    eduskuntavaalit
    valtapuolueet
    Tapio Raunio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle