• Harva puhdistuslaitos poistaa lääkeaineita jätevesistä – investointi nostaisi kuluttajien vesimaksua hieman

    Jätevesilaitoksia ei velvoiteta puhdistamaan lääkejäämiä jätevesistä. Muutamalla paikkakunnalla niin kuitenkin tehdään.
    Hoitolaitosten jätevesissä on paljon lääkeaineita. Syke selvittää, miten lääkejäämiä voitaisiin puhdistaa jätevesistä jo ennen niiden päätymistä kunnalliseen viemäriverkostoon.
    Hoitolaitosten jätevesissä on paljon lääkeaineita. Syke selvittää, miten lääkejäämiä voitaisiin puhdistaa jätevesistä jo ennen niiden päätymistä kunnalliseen viemäriverkostoon. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    14.6.201923:30
    Katja Lamminen

    Jätevesien sisältämiä lääkejäämiä ei seurata säännöllisesti. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) toukokuisen julkaisun mukaan yksittäiselle jätevesilaitokselle voi saapua lääkeaineita jopa kymmeniä kiloja vuorokaudessa. Määrästä vesistöihin kulkeutuu joitakin satoja grammoja tai jopa muutamia kiloja.

    Syken arvion mukaan jätevedenpuhdistamoille päätyy vuosittain jopa 8 000 kiloa särkylääke ibuprofeenia. Siitä vesistöihin asti kulkeutuu noin 130 kiloa.

    Lääkeaineet voivat vaikuttaa vesieliöiden käyttäytymiseen ja aiheuttaa niissä hormonaalisia muutoksia.

    Lääkejäämien ja muiden haitta-aineiden, kuten raskasmetallien poistoon on olemassa teknologiaa, mutta Suomessa puhdistamoiden ympäristöluvissa ei kyseistä vaatimusta vielä ole. Toistaiseksi poistetaan vain orgaanista ainetta ja ravinteita.

    Ryhmäpäällikkö Jyrki Laitinen Sykestä kertoo, että muutamalla puhdistamolla, Parikkalassa, Oulussa ja kohta Mikkelissä, on käytössä kalvosuodatus, joka poistaa myös lääkeaineita. Niitä voidaan poistaa myös hapettamalla ja aktiivihiilellä.

    Lääkejäämien poisto nostaisi jätevedenpuhdistuksen kustannuksia ja kuluttajien vesimaksua kenties joitakin prosentteja.

    Laitisen mukaan raskasmetalleja yhdyskuntien jätevesissä ei juuri ole ja teollisuudella on tarvittaessa omat puhdistamonsa.

    Raskasmetalleja jätevesissä on vähän. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) tiedottajan Kati Mäki-Latikan mukaan lääkeaineidenkin osalta tilanne on Suomessa verrattain hyvä.

    "Mitä paremmin puhdistamo poistaa ravinteita ja erityisesti typpeä, sitä paremmin myös lääkeaineet biohajoavat. Lääkeaineista osa hajoaa biologisen puhdistusprosessin aikana, osa sitoutuu lietteeseen ja osa kulkeutuu puhdistamon läpi.

    HSY on mukana Suomen Akatemian Sudden-hankkeessa, joissa selvitetään mahdollisuuksia vähentää lääkeaineiden kuormitusta ympäristöön.

    Ongelma on, että haitallisten aineiden poistoon kohdennetut otsonointi- ja aktiivihiiliprosessit kuluttavat paljon energiaa ja kemikaaleja. Ne myös nostavat jätevedenpuhdistuksen hiilijalanjälkeä.

    Artikkelin aiheet
    jatevesien puhdistus
    laakejaamat
    ymparistonsuojelu
    vesihuolto
    Syke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria