• THL: Suomessa on todettu 380 uutta koronatartuntaa – Päijät-Hämeessä korkein ilmaantuvuus

    Sairaalassa olevien määrä ei ole kasvanut.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo uusien koronatartuntojen määrän päivittäin.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo uusien koronatartuntojen määrän päivittäin. Kuva: Emmi Korhonen
    Uutiset
    16.7.202114:58
    STT

    Suomessa on raportoitu 380 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 3 118 tartuntaa, mikä on 1 283 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

    Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa lähes satatuhatta.

    Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on hieman yli 56, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli noin 33. THL:n tietojen mukaan suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä, jossa se on 118, sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 97. Luvut ovat pyöristettyjä.

    THL:n mukaan Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 44 ihmistä, joista tehohoidossa on 10. Sairaalahoidossa olevien määrä on pysynyt samana kuin keskiviikkona, jolloin THL viimeksi tiedotti koronaviruksen vuoksi sairaalassa olevien määrästä.

    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 3,52 miljoonaa ihmistä eli 63,4 prosenttia Suomen väestöstä, kertoo THL. Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä noin 17 000:lla.

    Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt 26,4 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1,47 miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa noin 40 000:lla.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    rokotukset
    Päijät-Häme
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle