• Poliisi tehovalvoo tänään muun muassa pyöräilijöitä ja jalankulkijoita – erityishuomiota myös vaaralliseen pysäköintiin

    Suojatiesääntöjen noudattamista valvotaan lisäksi kahden viikon tehovalvontajaksolla, joka alkaa ensi viikon maanantaina.
    Huomiota kiinnitetään etenkin liikennevalojen noudattamiseen ja jalkakäytävällä ajamiseen. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.
    Huomiota kiinnitetään etenkin liikennevalojen noudattamiseen ja jalkakäytävällä ajamiseen. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Autot
    12.4.202208:00
    STT–

    Poliisi valvoo tänään suojattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä ja turvallisuutta liikenteessä.

    Valvontaa kohdennetaan pyöräilijöihin, jalankulkijoihin ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajiin sekä heidän liikennekäyttäytymiseensä, poliisi kertoo tiedotteessaan.

    Erityisesti huomiota kiinnitetään liikennevalojen noudattamiseen ja jalkakäytävällä ajamiseen. Valvonnassa puututaan myös sellaiseen moottoriajoneuvojen pysäyttämiseen ja pysäköintiin, joka haittaa tai vaarantaa suojattomien tienkäyttäjien eli jalankulkijoiden ja kaksipyöräisten ajoneuvojen kuljettajien liikkumista.

    ”Päivän tavoitteena on lisätä liikenneturvallisuutta etenkin jalkakäytävillä sekä suojateillä ja pyöräteiden jatkeilla, jotka ovat tilastojen mukaan vaaran paikkoja”, sanoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta tiedotteessa.

    Kallion mukaan valvonnassa puututaan pääasiassa tapauksiin, jossa ajoneuvo on laittomasti pysäytetty tai pysäköity jalkakäytävälle, suojatielle, liian lähelle suojatien etureunaa tai pyörätielle tai -kaistalle. Pysäköinninvalvonta tehdään yhteistyössä kunnallisen pysäköinninvalvonnan kanssa.

    Suojatiesääntöjen noudattamista valvotaan lisäksi kahden viikon tehovalvontajaksolla, joka alkaa ensi viikon maanantaina.

    Artikkelin aiheet
    liikenneturvallisuus
    Poliisi
    tehovalvonta
    suojatiesäännöt
    pysäköinti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla