• Digitaalinen henkilöllisyystodistusuudistus etenee, ministerityöryhmä hyväksyi päälinjat – tavoitteena on, että henkilöllisyyden voi todistaa ensi vuonna kännykällä

    Sukupuolineutraaleja henkilötunnuksia aletaan myöntää vuonna 2027.
    Kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan digitaalinen henkilöllisyystodistus sujuvoittaa arjen asioiden hoitamista. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan digitaalinen henkilöllisyystodistus sujuvoittaa arjen asioiden hoitamista. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Politiikka
    23.6.202211:24
    STT

    Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon kehittämisen ministerityöryhmä on hyväksynyt päälinjat lakiesityksestä, joka koskee digitaalista henkilöllisyystodistusta. Lisäksi ministerityöryhmä hyväksyi henkilötunnusuudistuksen päälinjat.

    Asiasta kertovat valtiovarainministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

    Digitaalisella henkilöllisyystodistuksella henkilöllisyyden voisi todistaa mobiilisovelluksen kautta älypuhelimella tai tabletilla. Se on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuonna.

    Digi-henkilöllisyystodistusta voisi käyttää esimerkiksi viranomaisissa paikan päällä sekä verkossa. Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo tiedotteessa, että digitaalinen henkilöllisyystodistus sujuvoittaa arjen asioiden hoitamista.

    ”Voimme olla ylpeitä siitä, että Suomi on Euroopassa ensimmäisten joukossa viemässä eteenpäin omaa malliaan ja toimii askeleen edellä muita digitalisaatiossa”, hän sanoo.

    Jotta digitaalinen henkilötunnus voidaan ottaa käyttöön, henkilötunnusjärjestelmä on menossa uusiksi. Uudistuksen tarkoitus on myös estää sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

    Sukupuolineutraali henkilötunnus ei muuta nykyisiä henkilötunnuksia, vaan se tulee käyttöön vuonna 2027 ja myönnetään sen jälkeen syntyville ja maahan muuttaville henkilöille.

    Nykyisin henkilötunnuksen viimeinen numero on naisilla parillinen ja miehillä pariton, jatkossa yksilönumero on satunnainen.

    Henkilötunnusjärjestelmän muutosten on lisäksi tarkoitus nopeuttaa henkilötunnuksen myöntämistä ulkomaalaisille ja edistää siten työperäistä maahanmuuttoa

    –  Monilla aloilla kärsitään tällä hetkellä osaajapulasta, ja yrityksillä on tarvetta ja halua rekrytoida ulkomaisia osaajia. Henkilötunnuksen aiempaa nopeamman myöntämisen yhtenä tavoitteena on edistää osaajien työperäistä maahanmuuttoa, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) tiedotteessa.

    Hallituksen on tarkoitus antaa digitaalista henkilöllisyyttä ja henkilötunnusjärjestelmää koskevat lakiesitykset eduskunnalle syksyllä.

    Artikkelin aiheet
    digitaalinen henkilöllisyystodistus
    henkilötunnusuudistus
    Suomi
    ministeriöt
    digitalisaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa