• Merivartija kuoli partioveneen upottua Suomenlahdella – veneessä oli kolmen hengen miehistö

    Menehtynyt merivartija jäi sisään vedellä täyttyneeseen veneeseen Loviisan edustalla.
    Vartiolaiva Turvan partiovene sai pohjakosketuksen jälkeen vuodon ja upposi siten, että vain veneen keula jäi pinnalle. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ
    Vartiolaiva Turvan partiovene sai pohjakosketuksen jälkeen vuodon ja upposi siten, että vain veneen keula jäi pinnalle. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ 
    Uutiset
    21.6.202010:13
    STT

    Merivartija on kuollut partioveneen upottua Suomenlahdella Loviisan edustalla myöhään juhannuspäivän iltana, kertoo Suomenlahden merivartiosto tiedotteessa.

    Vartiolaiva Turvan partiovene sai pohjakosketuksen jälkeen vuodon ja upposi siten, että vain veneen keula jäi pinnalle.

    Veneessä oli kolmen hengen miehistö. Kaksi miehistön jäsentä onnistui pelastautumaan, mutta yksi merivartija jäi sisään vedellä täyttyvään veneeseen.

    Veneeseen jäänyt merivartija saatiin lopulta pois veneestä. Hänet kuljetettiin Rajavartiolaitoksen helikopterilla Helsinkiin Meilahden sairaalaan, jossa hänet todettiin myöhemmin kuolleeksi, tiedotteessa kerrotaan.

    Pelastustehtävään hälytettiin Suomenlahden merivartioston venepartioita, Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri sekä ensihoidon, poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä.

    Artikkelin aiheet
    partioveneonnettomuus
    merivartija
    Suomenlahden merivartiosto
    loviisa
    meriturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle