• Ilmatieteen laitos: Varaudu myrskyyn tänään

    Myrskypuuskia on mitattu jo merialueilla. Paikoittain myrsky voi saavuttaa parin viikon takaisen Eino-myrskyn lukemat. Ajokeli on huono suuressa osassa maata.
    Puu kaatunut kaapelin päälle myrskytuho mänty Porkkalantien varrella
    Puu kaatunut kaapelin päälle myrskytuho mänty Porkkalantien varrella Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    1.12.201311:45
    MT toimitus

    Tälle päivälle ennustettu myrsky alkaa nostaa päätään. Myrskypuuskia on jo mitattu merialueilla Suomenlahdella ja pitkin Pohjanlahden rannikkoa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi.

    Mantereella Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla tuuli on ollut puuskissa paikoin 15 metriä sekunnissa, mutta myrskylukemia ei ole vielä mitattu.

    Maan etelä- ja keskiosissa kannattaakin varautua tuulivahinkoihin, Ilmatieteenlaitos varoittaa.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan kovimmat myrskytuulet alkavat Perämeren rannikolta iltapäivällä. Sieltä ne siirtyvät länteen ja etelään päin. Viimeisenä myrsky saapuu Etelä-Hämeeseen ja Uudellemaalle.

    Ennusteen mukaan tuulen voimakkuus voi yltää paikoin lähelle parin viikon takaista Eino-myrskyä. Ilmatieteen laitoksen mukaan puuskat voivat aiheuttaa tuulivahinkoja.

    Suuressa osassa Suomea on erittäin huonot ajokelit, varoittaa Liikennevirasto. Lumisateen ja pöllyävän lumen lisäksi tuuli on paikoin voimakasta. Varoitus koskee Pirkanmaata, Keski-Suomea, Etelä-Savoa, Pohjois-Karjalaa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosaa.

    Artikkelin aiheet
    myrsky
    Ilmatieteen laitos
    ajokeli
    Suomi
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria