• Koneviesti: Konehallin saa edelleen rakentaa myös omasta puutavarasta – kannattavuus kannattaa kuitenkin laskea tarkkaan

    Konehallin rakentamistapoja on lukuisia, mutta omasta puusta omalla työllä rakentaminen on edelleen varteenotettava vaihtoehto. Oman puutavaran käytön kannattavuus on laskettava tarkkaan.
    240-neliöinen halli istuu maisemaan hyvin. Hallin vierestä kulkevaa tietä olisi haluttu madaltaa, mutta aivan tien pintaan asti ulottuva kallio esti hankkeen. Halli sijaitsee kuitenkin muutoin korkealla paikalla, joten vesi valuu pois, eikä päädy perustuksiin.
    240-neliöinen halli istuu maisemaan hyvin. Hallin vierestä kulkevaa tietä olisi haluttu madaltaa, mutta aivan tien pintaan asti ulottuva kallio esti hankkeen. Halli sijaitsee kuitenkin muutoin korkealla paikalla, joten vesi valuu pois, eikä päädy perustuksiin. 
    Uutiset
    28.7.201910:30
    Tapio Vesterinen

    Saarijärveläinen Jukka Iso-Ahola tarvitsi vuokramökkiyrityksen sekä maa- ja metsätalouden tarpeita palvelevan kone- ja varastohallin. Rakennusmateriaalin osalta valinta osui puutavaraan. "Ikäni metsien keskellä asuneena ja metsätöitä tehneenä puu tuntui luontevalta materiaalilta niin hallin runkoon kuin seiniinkin", Iso-Ahola kertoo.

    Puurunkoisen hallin pohjamitat ovat 12 x 20 metriä. Rakentamisessa olivat Jukan lisäksi mukana päätoimisesti yksi kirvesmies ja yksi apumies. Jukka Iso-Ahola ideoi hallin yhdessä poikansa Juho Iso-Aholan kanssa, joka työskentelee rakennusinsinöörinä läheisessä talotehtaassa. "Hahmottelimme hallin Juhon kanssa, joka piirsi viralliset kuvat rakennuslupaa varten ja toimi myös työmaan vastaavana mestarina", Jukka kertoo.

    Perustus valuharkoilla

    Rakennustyöt alkoivat tontilla kasvaneen lehtikuusikon kaatamisella. Perustuksia varten jouduttiin tekemään melko mittavia maansiirtotöitä, sillä tontti sijaitsee lähellä järven rantaa, ja maalaji on routivaa hiesua. Maansiirtotyöt tehtiin pitkälti omalla traktorilla, kaivutyö ostettiin paikalliselta urakoitsijalta.

    "Valuharkoilla perustuksesta saadaan kerralla siisti niin sisä- kuin ulkopuoleltakin, eikä erillistä rappausta tarvita. Haittapuolena suoraan tehtaalta tilatessa oli, että erilaisia harkkoja on tilattava aina vähintään lavallinen, joten ylimääräisiä harkkoja jäi jonkin verran. Niille keksittäneen kuitenkin hyötykäyttöä myöhemmin", Iso-Ahola pohtii.

    Runko kuutosesta

    Perustustöiden jälkeen päästiin rungon pystytykseen. Runko tehtiin omasta puusta sahautetusta, lujuusluokitetusta ja mitallistetusta kuuden tuuman lankusta. Julkisivun oviseinälle asennettiin koko seinän matkalle 400 mm korkea liimapuupalkki. Liimapuupalkki tuli samalta toimittajalta kuin kattotuolitkin, myös palkkien, kattorakenteiden, ovenpielien ja seinien lujuuslaskelmat saatiin yhdistettyä samaan kauppaan. Julkisivun ja päätyovien mitat ovat 4,70 x 4,30 metriä ja takaseinän oven 4,30 x 4,30 metriä.

    Tarkoitusta palveleva halli

    Myös hallin piirtänyt Juho on lopputulokseen ja pihan siistiytymiseen tyytyväinen. "Kun tontilla on kunnollinen varastohalli, ovat myös nurkat siistiytyneet kuin itsestään. Tarvittava tavara on nykyisin myös helpompi löytää", Juho kertoo.

    Halliin meni tukkipuuta noin 60 m3. Oman puutavaran käyttö oli tällä kertaa järkevää, sillä sopiva erä saatiin edullisesti. Sahaus- ja höyläyskulut olivat verottomana noin 3 000 euroa. Lisäksi on huomioitava taapeloinnin, sahauksen ja höyläyksen vaatima aputyö. Jos omasta tukkipuusta saa myydessä hyvän hinnan, ei oman puutavaran käyttö välttämättä ole kovin kannattavaa.

    Käy katsomassa kuvat rakennusprojektista Koneviestin nettisivuilta!

    Artikkelin aiheet
    konehalli
    puutavara
    rakentaminen
    kannattavuus
    Saarijärvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria