• Marin pääministerin joulutervehdyksessä: Emme taivu Venäjän painostuksen ja kiristyksen alla

    ”Meitä on viimeisten vuosien aikana koeteltu, mutta suomalaiset ovat sitkeää tekoa”, pääministeri vakuuttaa.
    Pääministeri Sanna Marin eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 21. joulukuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Pääministeri Sanna Marin eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 21. joulukuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Politiikka
    23.12.202211:45
    STT–

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) valaa joulutervehdyksessään uskoa suomalaisten sitkeyteen. Marin toteaa tervehdyksessään, että Venäjä kiristää tietoisesti Suomea ja Eurooppaa energiatoimituksilla ja yrittää murentaa yhtenäistä tukea Ukrainalle. Hyökkäyssodan hintaa maksetaan myös Suomessa kun niin energia, lämpö kuin ruokakin on kallistunut.

    ”Meitä on viimeisten vuosien aikana koeteltu, mutta suomalaiset ovat sitkeää tekoa”, Marin vakuuttaa ja toteaa hallituksen pyrkineen lievittämään energian hinnan kohtuuttomia vaikutuksia suomalaisille.

    Hän toteaa, että suomalaisten ajatukset ovat tänä jouluna Ukrainassa, jossa monet joutuvat kohtaamaan joulun ja talven ilman sähköä, vettä ja lämpöä, Venäjän pommittaessa Ukrainan kaupunkeja ja maan infrastruktuuria.

    ”Tällaista joulua ei kukaan toivonut tai halunnut. Monella on pyhien aikaan mielessä ukrainalaisten auttaminen ja tuen osoittaminen. Jokainen meistä voi tarjota apua itselleen sopivalla tavalla, esimerkiksi antamalla omaa aikaansa ukrainalaisten auttamiseksi tai tekemällä lahjoituksen avustusjärjestölle”, Marin kehottaa.

    Marin toivottaa tervehdyksessä rauhallista joulua ja toivoo, että ihmiset voivat jouluun liittyvistä odotuksista huolimatta olla myös armollisia itselleen.

    Meitä koetellut aika on ollut monella tapaa haastava, ja siksi jouluun kuuluva armollisuuden viesti tuntuu nyt entistäkin tärkeämmältä.

    ”Kaikkea ei tarvitse saada vuoden loppua kohden valmiiksi ja joulu saapuu, vaikka hieman keskeneräisenäkin. Meitä koetellut aika on ollut monella tapaa haastava, ja siksi jouluun kuuluva armollisuuden viesti tuntuu nyt entistäkin tärkeämmältä.”

    Pääministerin joulutervehdys on melko uusi perinne, sillä joulutervehdyksiä on alettu lähettää vasta vuonna 2020. Viikon päästä on luvassa toinenkin pääministeritason viesti, kun jo vanhaksi perinteeksi muodostunut pääministerin uudenvuoden tervehdys julkaistaan.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    pääministerin joulutervehdys
    Venäjä
    Ukraina
    energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa