



Suomen tuulivoimayhdistyksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä suuri määrä tuulivoimahankkeita, jotka voidaan saada tuotantoon nopealla aikataululla. Yhteensä hankkeita on suunnitteilla yli 12 900 megawatin edestä, joista yli 3 200 megawattia on jo luvitusvaiheessa tai rakennusvalmiita.
Yhdistyksen hankelistan mukaan Suomessa on 800 megawattia rakennusvalmiita tuulivoimahankkeita. Luvitettava hanke voi parhaimmillaan olla rakennusvalmis muutamassa kuukaudessa.
Suurin osa suunnitelluista hankkeista ei kuitenkaan toteudu ainakaan kovin pian, koska rakentaminen riippuu siitä, saako yhtiö hankkeelle valtion tukea. Syöttötariffina annettavan tuen suuruus on sähkön tukkuhintaan nähden jopa nelinkertainen, sen suuruus on 83,50 euroa megawattitunnilta.
Hallitus on rajannut tukea saavien tuulivoimaloiden määrän noin 2 000 megawattiin. Rannalle jääneet hankkeet odottavat seuraavaa uusiutuvan energian tukimallia, jonka hallitus on linjannut olevan teknologianeutraali. Mallia odotetaan syksyllä hallituksen energiapolitiikan linjausten yhteydessä.
Tuulivoimarakentamisesta löytyy maanantain MT:stä kattava tietopaketti.