• Elintarviketeollisuus torjuu terveysveron – "Ei ole takeita, että muuttaisi juuri niiden kuluttajien käyttäytymistä, jotka aiheuttavat terveydenhuollolle eniten kustannuksia"

    Mikko Käkelän mukaan ilmasto- ja ympäristötoimien edistäminen on jo nyt keskeisin alan toimintaa ohjaava tekijä.
    Mikko Käkelä muistuttaa, että elintarviketeollisuus kantaa jo terveysvastuuta muun muassa vähentämällä suolaa, eikä erityistä terveysveroa tarvita.
    Mikko Käkelä muistuttaa, että elintarviketeollisuus kantaa jo terveysvastuuta muun muassa vähentämällä suolaa, eikä erityistä terveysveroa tarvita. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    8.9.202115:56
    Eija Mansikkamäki

    Elintarviketeollisuusliitto haluaa kantaa kortensa kekoon, kun hallitus tekee Suomesta hiilineutraalia vuoteen 2035. Liitto perää laajoja toimia ja yrityksille kannusteita investointeihin, mutta torjuu alaa rankaisevat verot.

    "Aiemminkin selvitellyt ja toimimattomiksi havaitut valmisteverot osuvat kipeimmin pienituloisiin, ovat vaikeita säätää eikä niiden toimivuudesta ole yksiselitteistä näyttöä", toimitusjohtaja Mikko Käkelä viestittää tiedotteessa hallituksen budjettiriiheen.

    Käkelän mukaan ilmasto- ja ympäristötoimien edistäminen on jo nyt keskeisin alan toimintaa ohjaava tekijä.

    "Ilmastotoimista päätettäessä on otettava huomioon elintarviketuotannon laajempi vastuullisuuden ja tuotannon kestävyyden kokonaisuus. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat luonnon monimuotoisuus, vesijalanjälki, hävikki, tuotantoeläinten hyvinvointi, elintarvikkeiden ravitsemuksellinen sisältö sekä yritysten sosiaalinen vastuu ja taloudellinen kannattavuus."

    Käkelän mukaan yksi keino vähentää päästöjä on maatalousperäisen biokaasun tuotannon kehittäminen ja käyttö raskaassa liikenteessä.

    Liitto muistuttaa, että ala kantaa myös terveysvastuuta vähentämällä suolaa ja sokeria ja kehittämällä terveysvaikutteisia elintarvikkeita.

    "Tätä hyvää kehitystä ei pidä jarruttaa. Ruokavalio on vain yksi, vaikkakin tärkeä osa terveellistä elämäntapaa. Sen parantamiseen kaivataan myönteistä ohjausta eikä ole takeita, että terveysvero muuttaisi juuri niiden kuluttajien käyttäytymistä, jotka aiheuttavat terveydenhuollolle eniten kustannuksia. Vero-ohjaus ei ole perusteltu kansalaisten eikä elintarvikkeiden valmistajien kannalta", Mikko Käkelä linjaa.

    "Budjettiriihessä on varmistettava, etteivät suomalaiset elintarvikeyritykset jää takamatkalle kyvyssään kilpailla, investoida ja menestyä niin kotimaassa kuin vientimarkkinoilla."

    Artikkelin aiheet
    terveysvero
    elintarviketeollisuus
    ilmastotoimet
    ympäristöpolitiikka
    Mikko Käkelä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle