• Inflaatio hidastui toukokuussa, ruoka kallistui eniten

    Kuluttajahinnat nousivat toukokuussa 5,2 prosenttia, kun se oli huhtikuussa 6,3 prosenttia.
    Kaupan alan työriitaa on soviteltu tammikuun loppupuolelta lähtien.
    Kaupan alan työriitaa on soviteltu tammikuun loppupuolelta lähtien. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset|Talous
    1.6.202308:38
    STT

    Kuluttajahinnat nousivat toukokuussa 5,2 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Inflaatio hidastui huhtikuusta, jolloin se oli 6,3 prosenttia.

    Suurin nousu kirjattiin ruuan ja alkoholittomien juomien hinnoissa, jotka nousivat vuositasolla 11,1 prosenttia.

    Kyseessä ovat yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaiset ennakkoluvut, jonka perusteella inflaatiota seurataan EU:ssa.

    Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana muun muassa omistusasumisen kuluja, rahapelejä ja luottojen korkoja.

    Artikkelin aiheet
    inflaatio
    kuluttajahinnat
    Tilastokeskus
    elintarvikkeet
    kuluttajahintaindeksi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria