• Puolustusvoimissa on neljä uutta vahvistettua koronavirustartuntaa – yhteensä varmistettuja tartuntoja on kahdeksan

    Tartunnan saaneiden joukossa on sekä varusmiehiä että henkilökuntaa.
    Asiantuntijoiden arvio oli, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta ollaan jo huonossa tilanteessa, yksi lähde kertoo Helsingin Sanomille.
    Asiantuntijoiden arvio oli, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta ollaan jo huonossa tilanteessa, yksi lähde kertoo Helsingin Sanomille. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset
    25.3.202011:09
    STT

    Puolustusvoimissa on neljä uutta vahvistettua koronavirustartuntaa. Puolustusvoimien mukaan uusista tartuntatapauksista kaksi on Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä, yksi Merivoimissa ja yksi Maavoimissa. Yhteensä Puolustusvoimissa on nyt todettu kahdeksan tartuntaa, joista kolme koskee varusmiehiä ja viisi henkilökuntaa.

    Kaartin jääkärirykmentin tartunnan saaneista toinen on varusmies ja toinen henkilökunnan jäsen. Varusmies oli käynyt valmennusleirillä ulkomailla, minkä jälkeen oireet alkoivat.

    Merivoimien ja Maavoimien tartunnan saaneet ovat henkilökunnan jäseniä.

    Huoli ulkomailta Suomeen tulevista suomalaisista ja työikäisten vakavasta sairastumisesta on synkentänyt viranomaisarviota koronaviruksen vaikutuksista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

    Asiantuntijat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) pitivät tiistaina tilannekatsauksen eduskuntapuolueiden johdolle.

    HS on haastatellut viisi paikalla ollutta. Heidän mukaansa viranomaisten analyysi oli muuttunut täysin toissaviikkoisesta vastaavasta kokouksesta.

    "Viimeksi viesti oli, että ei ole aika millekään koville toimille. Nyt se oli, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta ollaan jo huonossa tilanteessa," yksi lähde kertoo.

    Läsnä olleet kertovat, että uusilla arvioilla perusteltiin tuoreita rajoitustoimia, muun muassa ravintoloiden sulkemista.

    Lähteiden mukaan THL:n laskelmia oli synkentänyt arvio siitä, että Suomeen saapuu noin 200 000 riskialueilla maailmalla ollutta suomalaista. Tätä THL ei ehtinyt ottaa huomioon laskelmissaan aiemmin, kun valmiuslain käyttöönottoa valmisteltiin.

    Arviota on synkentänyt myös se, että koronaviruksen takia tehohoitoon joutuneita työikäisiä on enemmän kuin viranomaiset pari viikkoa sitten uskoivat.

    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    koronavirus
    tartunnat
    THL
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle