• Pohjanmaan Pro: Ruuan omavaraisuus on nostettava yhdeksi kärkihankkeista – "Ympäristöteko, johon kannattaa satsata"

    Aluejohtokunnan mielestä Suomessa täytyy huolehtia ruoan omavaraisuusasteen säilymisestä ja jopa sen nostamisesta.
    Esimerkiksi peruna on kärsinyt paikoitellen kuivuudesta.
    Esimerkiksi peruna on kärsinyt paikoitellen kuivuudesta. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    5.9.201823:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Ammattiliitto Pro Pohjanmaan aluejohtokunta toivoo, että ruuan omavaraisuudesta tehdään yksi hallituksen kärkihanke.

    "Venäjälle asetettujen pakotteiden taloudelliset seuraukset olivat tilallisille liian suuri taakka kannettavaksi ja moni on joutunut miettimään toimeentuloaan muilla keinoilla. Tämän lisäksi menneen kesän kuivat säät vaikeuttavat entisestään suomalaisten viljelijöiden toimeentuloa. Sama ahdinko heijastuu myös lihantuotantoon rehuviljan kallistuessa ja tarjonnan vähentyessä", aluejohtokunta perustelee.

    Se esittää huolensa suomalaisen ruoantuotannon ja siihen liittyvän elintarviketeollisuuden puolesta.

    "Koko ruoantuotantoketjun työllisyysvaikutukset ovat merkittävät. Aluejohtokunnan mielestä Suomessa täytyy huolehtia ruoan omavaraisuusasteen säilymisestä ja jopa sen nostamisesta. Nyt kaavailtu kriisituki maataloudelle täytyy kohdentaa pahimmin kadosta kärsineille tiloille. "

    Aluejohtokunnan mielestä nyt on mietittävä tarkkaan, kuinka jatkossa maatalouden tukeminen parhaiten hyödyttää koko ruoantuotantoketjua ja ruoan omavaraisuuden säilymistä edes nykyisellä tasollaan.

    "EU:n yhteinen maatalouspolitiikkaa asettaa tiukkoja rajoitteita kansallisten varojen käytölle maatalouden tukemisessa. Aluejohtokunnan mielestä tämä ei ole suomalaisen ruoantuotannon ja sen työllistävyyden kannalta järkevää."

    "Pro Pohjanmaan aluejohtokunnan mielestä ruoan omavaraisuudesta huolehtiminen on kansallisesti nostettava yhdeksi kärkihankkeeksi. Se on myös ympäristöteko, johon kannattaa satsata."

    Pro on yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista. Sen jäseniä ovat yksityisen sektorin koulutetut esimiehet ja asiantuntijat alaan katsomatta.

    Artikkelin aiheet
    ruoan omavaraisuus
    maatalous
    Ammattiliitto Pro
    Pohjanmaa
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria