Reilut parisataa vuotta sitten Ranskan keisari Napoleon koki kirvelevän tappion Belgian maaperällä Waterloon taistelussa. Tappio on tulossa myös
hallinto- ja kuntaministeri Henna
Virkkuselle (kok.).
Hallituksen kuntauudistusta pontevasti ajava ministeri hyökkää päin ylivoimaista vastustajaa.
Napoleonilla oli vastassaan Englannin, Belgian, Hollannin ja Preussin joukot, Virkkusella valtaosa Suomen 350 suomalaisen kunnan päättäjistä ja huomattava osa niiden äänestäjistä.
Vaikka uudistusta on markkinoitu pelkkänä selvityksenä, kuntapäättäjät
ja kuntalaiset näkevät siinä jo Suomen kartan vuonna 2030.
Kartta olisi pysynyt piilossa presidentinvaalien yli, ellei valpas Suomen Kuvalehti olisi sitä jostakin saanut ja julkaissut.
Kokoomuksen Sauli Niinistö valittiin presidentiksi kuntakartasta huolimatta.
Äänestäjät jyräävät ministeri Virkkusen kuntaremontin vähintään yhtä kovalla kädellä kuin Paula Lehtomäen (kesk.) ja jätevesiasetuksen.
Hallituksen jääräpäinen kuntauudistuksen ajaminen sataa opposition laariin. Ensimmäisen kerran se näkyy syksyn kuntavaaleissa.
Oppositiopuolueiden menestys
seuraavissa eduskuntavaaleissa riippuu siitä, saako puheenjohtaja Soini perussuomalaisensa ruotuun ja keskusta
puheenjohtajapelin valmiiksi.
Keski-Suomen kuulemistilaisuudessa
maakunnasta lähtöisin oleva työministeri Lauri Ihalainen (sd.) yritti perustella hallituksen kuntaremontin välttämättömyyttä. Ihalaisen mielestä
ymmärtämättömyys esityksen erinomaisuudesta osoittaa kuntien huonoa itsetuntoa.
Jospa tilanne on juuri päinvastoin? Entä jos kuntien viranhaltijat ja
luottamushenkilöt itse tietävät Suomen hallitusta paremmin, miten ikääntyneet ja kestävyysvaje kunnissa hoidetaan?
Hallituksen teettämässä selvityksessä esimerkiksi kuntayhtymien kaikki työntekijät on sijoitettu isäntäkuntiin. Asuinseutuni perusturvaliikelaitos Saarikan kaikki työntekijät ovat tilastoissa Saarijärvellä, todellisuudessa vain noin
puolet heistä.
Vai sekö onkin tarkoitus? Että vuonna
2030 työpaikat ja palvelut ovat seutukuntien keskuspaikoissa, syrjäseudulla
ovat torpat, kesämökit ja kaatopaikat (nykyiset hyötyjäteasemat).
Kuntien verotuloista ja valtionavusta jättipotti menee nykyisin sosiaali- ja
terveyspalvelujen järjestämiseen.
Hallitus on linjannut, että ne palvelut ovat jatkossakin kuntien vastuulla.
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.)
ehdotus juoppojen kuskaamisen siirtämisestä poliisilta kunnille ei ymmärrettävästi tässä tilanteessa kuntia suuresti kiinnosta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon nettokulu asukasta kohti on suurin isoissa kaupungeissa. Eikö siis muuttotappiokunta Helsingin pitäisi kiireesti yhdistyä naapureihinsa?
Pääkaupunkiseudun kuntaremontilla
säästettäisiin valtava summa pelkkää palkkarahaa, kun päällekkäiset ja maantieteellisesti lähekkäiset organisaatiot
niputettaisiin.
Lapin kuntien yhdistäminen tietäisi palvelujen siirtyvän satojen kilometrien
päähän käyttäjistä. Näin ainakin monen
kunnan päättäjät kokevat. Nettiyhteys
ei tuo kaikkia palveluja tarvitsijoille, varsinkaan kun kunnollista yhteyttä ei ole.
Yhdistyneiden kuntien henkilömenosäästöt alkavat vasta vuosien
kuluttua, jos silloinkaan. Yritysmaailmassa henkilöstön viiden vuoden
muutosturva on vieras käsite.
Pohjois-Savo näyttäisi olevan kuntarakenneselvitykselle myötämielisin
maakunta, noin kolmannes kunnista on valmiita edes selvitykseen. Keski-
Pohjanmaan kaikki kunnat vastustavat hanketta.
Keskipohjalainen Kokkolan kaupunki ei koe tarvitsevansa kumppaneita. Keski-Suomessa Jyväskylä kelpuuttaisi itseään rikkaamman Muuramen mutta ei muita. Muurame vannoo pärjäävänsä yksin.
Hallitus on ilmoittanut, ettei kuntia pakoteta yhteen. Kuntakierros paljastaa, että valtaosa kunnista haluaa säilyttää omat rajansa ja hallintonsa. Yhteistyötä monet kunnat tekevät jo nyt naapuriensa
kanssa ja aikovat sitä sekä jatkaa että
tehostaa.
Shakkikielellä edessä on pattitilanne.
Eikö edes kuntaministeri ole pohtinut, kuten Napoleon novellissaan vuonna 1786: mikä voima ajaa minua kohti omaa tuhoani?
Voiman nimi taitaa olla hallitusohjelma.
reijo.vesterinen@
maaseuduntulevaisuus.fi