• Ethän tapa huonekasvejasi? Asiantuntija kertoo, mikä on huonekasvien yleisin kuolinsyy talvella

    Kesäajan huonekasvien hoitorutiinit eivät päde talvella.
    Marraskuun alun ja helmikuun lopun välisenä aikana luonnonvaloa on niin vähän, että lähes kaikki viherkasvit kärsivät valon puutteesta. Kuvituskuva.
    Marraskuun alun ja helmikuun lopun välisenä aikana luonnonvaloa on niin vähän, että lähes kaikki viherkasvit kärsivät valon puutteesta. Kuvituskuva. Kuva: Säde Aarlahti
    Uutiset
    24.10.201918:04
    Matti Tuominen

    Syksyllä luonnonvalo vähenee, ja lokakuun loppuun mennessä päivän pituus on lyhentynyt alle 10 tuntiin koko maassa. Huonekasveille se tarkoittaa talvilepoon siirtymistä.

    Biolanilta vinkataan, että nyt huonekasvien kastelua ja lannoitusta tulisi vähentää ja samalla tulisi aloittaa niiden talvihoito.

    Marraskuun alun ja helmikuun lopun välisenä aikana luonnonvaloa on niin vähän, että lähes kaikki viherkasvit kärsivät valon puutteesta. Vähässä valossa kasvu pysähtyy. Jos kastelua jatketaan samalla rutiinilla kuin kesäaikaan, kasvit kärsivät liiasta märkyydestä.

    "Yleisin huonekasvien hoitovirhe talviaikaan on liikakastelu. Märäksi kasteltu ruukun multa on ilmaton: Ensin juuret alkavat ruskettua ja lehdet kellastua. Lopulta koko kasvi voi kuolla", Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula varoittaa tiedotteessa.

    Ennen kastelua mullan kosteutta tulisi tunnustella parin sentin syvyydestä ja samalla kokeilla ruukun painoa. Kerttulan mukaan talvella on turvallisempaa antaa mullan kuivahtaa kastelujen välillä kuin kastella varmuuden vuoksi. Hän neuvoo, että myös lannoitus voidaan lopettaa pimeimmäksi ajaksi.

    Lannoitteen sijaan kasville annetaan merileväuutetta, joka lisää kasvien elinvoimaisuutta. Merilevää voi antaa joko kastelu- tai sumutusveteen sekoitettuna.

    Kuiva huoneilma on lämmityskaudella riski huonekasvien hyvinvoinnille. Useimmat huonekasvimme ovat nimittäin kotoisin tropiikista, jossa luonnollinen ilmankosteus on suuri. Kasveille sopiva ilmankosteus olisi 60–80 prosenttia.

    Kun kasvit joutuvat sinnittelemään huoneessa, jonka suhteellinen kosteus voi pakkasella laskea jopa alle 30 prosenttiin, on riskinä se, että lehden kärjet ruskettuvat.

    "Kasvit viihtyvät paremmin, jos ne kootaan ryhmiksi. Kasvit haihduttavat vettä huoneilmaan, ja mitä enemmän kasveja huoneessa on, sitä tehokkaammin ne pystyvät parantamaan kuivaa huoneilmaa", Kerttula vinkkaa.

    Talvikuukausiksi huonekasvit siirretään valoisimmalle ikkunalle. Kaiken luonnonvalon pyydystämiseksi ikkunan edestä kannattaa siirtää kaihtimet ja verhot päiväksi sivuun. Kiiltävälehtisten kasvien valonsaantia voi parantaa myös pitämällä ne puhtaana pölystä joko pyyhkimällä kostealla sienellä tai suihkuttamalla kasvit säännöllisesti.

    Artikkelin aiheet
    huonekasvit
    talvihoito
    kastelu
    ilmankosteus
    Riikka Kerttula
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria