• PS:n Tavio: Sähkön siirtomaksuihin tarvitaan kansallinen hintakatto: ”Kahdeksan prosentin korotuskin on merkittävä”

    Kuluttajat eivät voi kilpailuttaa sähköverkkoa, koska rinnakkaisia verkkoja ei ole. Lisäksi korotusten ennakoiminen on vaikeaa, Ville Tavio toteaa.
    Omakotiliiton mukaan sähkön siirtomaksut jopa kaksinkertaistuivat 2010-luvulla.
    Omakotiliiton mukaan sähkön siirtomaksut jopa kaksinkertaistuivat 2010-luvulla. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    27.5.202207:44
    Päivitetty1.6.202208:16
    Paula Liesmäki

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio esittää kansallisen hintakaton asettamista sähkön siirtomaksuihin.

    Hänestä siirtohintojen pitkän aikavälin nousun estämiseksi Suomessa pitäisi ottaa käyttöön euromääräinen hintakatto.

    Tavio jätti asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille. Hänestä siirtohintojen toistuvat korotukset ovat kohtuuttomia.

    Kuluttajat eivät voi kilpailuttaa sähköverkkoa, koska rinnakkaisia verkkoja ei ole. Lisäksi korotusten ennakoiminen on vaikeaa, Tavio sanoo tiedotteessa.

    ”Suomalaiset, jotka ovat yli kymmenen vuotta sitten hankkineet asuintalon tai kesämökin, eivät mitenkään voineet tietää, kuinka kohtuuttoman osuuden sähkön siirtohinnat vievät myöhemmin heidän tuloistaan”, Tavio sanoo tiedotteessa.

    Fortumin sähköverkot myytiin pois valtion käsistä Kataisen hallituksen aikana.

    Siirtohintojen nousu johtuu Tavion kirjallisen kysymyksen mukaan yhtäältä verkkojen myymisestä ja toisaalta sähkömarkkinalain uudistuksesta vuonna 2013, jolloin jakeluverkkoyhtiöt velvoitettiin rakentamaan säävarmaa sähköverkkoa toimintavarmuuden parantamiseksi, eli esimerkiksi myrskyihin varautumiseksi.

    Suomessa toimii useita sähkönjakeluyhtiöitä, joiden siirtomaksut ovat kymmenessä vuodessa 2011–2021 nousseet kymmeniä prosentteja. Omakotiliiton mukaan siirtomaksut jopa kaksinkertaistuivat 2010-luvulla.

    Tammikuussa 2016 Suomen suurin sähköverkko-yhtiö Caruna Oy ilmoitti jopa 27 prosentin korotuksista.

    Siirtohinnat ovat jo saavuttaneet ihmisten kipurajan.

    Seurauksena oli Lex Caruna, jonka mukaan sähkönsiirron hintoja voi korottaa enintään 15 prosenttia vuodessa.

    Viime vuonna siirtomaksujen vuotuinen korotuskatto lähes puolitettiin 15 prosentista 8 prosenttiin.

    ”Kahdeksan prosentin korotuskin on merkittävä – varsinkin kun korotus tehdään jo entuudestaan korkeisiin hintoihin”, Tavion kirjallisessa kysymyksessä todetaan.

    ”Väitettyihin investointitarpeisiin vetoavat sähköverkkojen omistajat voivat rajoituksen puitteissa nostaa hintoja suuresti esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden ajanjaksolla, jos korotus tehdään joka vuosi.”

    ”Siirtohinnat ovat jo saavuttaneet ihmisten kipurajan”, Tavio sanoo.

    Lue lisää:

    Vertailu: Sähkönsiirtoyhtiöiden hinnoittelussa on huomattavan suuria eroja

    Sähköverkkojen mullistus jakaa metsänomistajat voittajiin ja häviäjiin – Suomea uhkaa epätasapaino, jonka torjuminen vaatii 1 400 kilometriä uutta suurjännitelinjaa

    OIKAISU: 1.6.22 klo 8.15. Jutussa luki virheellisesti, että sähköverkot myytiin pois valtion käsistä Kataisen hallituksen aikana. Kyse on Fortumin sähköverkkojen myynnistä.

    31.5.22 klo 16.08 juttua muokattu, lisätty lähteeksi Tavion tiedote ja kirjallinen kysymys sekä syyt, mistä siirtohintojen nousu Tavion kysymyksen mukaan johtuu.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa