• Thomas Cookin kiinalainen suuromistaja osti konkurssiin ajautuneen matkatoimiston brändin – kaupat syntyivät 12,7 miljoonalla eurolla

    Fosun saa itselleen oikeudet myös matkanjärjestäjän tytäryhtiöiden hotelliketjuihin.
    Pakettimatkayhtiö Thomas Cookin brändi päätyi kiinalaisomistukseen. Lehtikuva/AFP
    Pakettimatkayhtiö Thomas Cookin brändi päätyi kiinalaisomistukseen. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    2.11.201911:00
    STT

    Kiinalaiskonglomeraatti Fosun on ostanut matkatoimisto Thomas Cookin brändin. Fosun maksoi Cookin brändistä 11 miljoonaa puntaa eli noin 12,7 miljoonaa euroa.

    Pitkään ongelmissa ollut Thomas Cook hakeutui konkurssiin varsin yllättäen syyskuussa. Konkurssi-ilmoitus johti 22 000 työpaikan menettämiseen ja käynnisti Britannian rauhanajan suurimman kotiuttamistoimen, operaatio Matterhornin.

    Operaation aikana noin 140 000 ihmistä haettiin takaisin Britanniaan heidän jäätyään matkakohteisiinsa.

    178-vuotias brittitoimisto oli yrittänyt viime hetkiin saakka saada yksityisiltä sijoittajilta 250 miljoonan dollarin suuruista lisärahoitusta. Myös Fosun oli neuvotellut rahoitusdiilistä, jolla Thomas Cook olisi pelastettu, mutta vetäytyi siitä. Rahoituksen saaminen kariutuikin, ja yritys hakeutui konkurssiin.

    Fosun oli jo ennen konkurssia perinteikkään matkanjärjestäjän suurin osakkeenomistaja. Hongkongin pörssiin listatun yhtiön perustivat Shanghain huippuyliopiston Fudanin opiskelijat vuonna 1992.

    Yhtiö on kerryttänyt omaisuutensa muun muassa kiinteistöihin ja teräsyhtiöihin sijoittamalla. Se omistaa myös muun muassa ranskalaisen lomakohdeketjun Club Medin ja osuuden sirkusmaailman suurnimestä Cirque du Soleilista.

    Thomas Cookin brändin ostamisen yhteydessä Fosun koppaa itselleen oikeudet myös matkanjärjestäjän tytäryhtiöiden hotelliketjuihin, Fosun kertoi tiedotteessa myöhään perjantaina.

    Fosunin liikevaihto oli viime vuonna lähes 15 miljardia euroa.

    Thomas Cookin konkurssilla oli vaikutuksia myös Suomessa, kun tytäryhtiö Tjäreborgin kautta matkalle lähteneiden kotiin paluu hankaloitui väliaikaisesti. Tjäreborgin tilanteen myötä vallinnut epätietoisuus ehti myös aiheuttaa runsaasti epävarmuutta yrityksen asiakkaiden keskuudessa. Tilanne palautui kuitenkin normaaliin varsin nopeasti.

    Keskiviikkona kerrottiin, että norjalainen hotellimoguli Petter Stordalen ostaa 40 prosenttia matkailukonserni Vingistä, johon Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt kuuluvat.

    Artikkelin aiheet
    Thomas Cook
    Fosun
    matkatoimistot
    konkurssi
    yritysosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria