• Keskustan Anne Kalmari toivoo muiden ministeriöiden seuraavan puolustusministeriön esimerkkiä: "Hallinnonkin on hyvä hyödyntää maantieteellistä laajuutta"

    Puolustusministeriö aikoo selvittää mahdollisuuksia lisätä paikasta riippumatonta ja monipaikkaista työtä.
    Kansanedustaja Anne Kalmari odottaa, että myös muut ministeriöt seuraavat keskustajohtoisen puolustusministeriön esimerkkiä.
    Kansanedustaja Anne Kalmari odottaa, että myös muut ministeriöt seuraavat keskustajohtoisen puolustusministeriön esimerkkiä. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    18.11.201919:36
    Matti Tuominen

    Puolustusministeriö aikoo selvittää mahdollisuuksia lisätä paikasta riippumatonta ja monipaikkaista työtä. Ministeriö tiedotti asiasta sen jälkeen, kun puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) oli myös jo kertonut selvityksestä Ylen uutisissa sunnuntaina.

    Harvaan asutun maaseudun parlamentaarisen työryhmän puheenjohtajana toiminut kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) pitää linjausta oikeana.

    Harvaan asutun maaseudun työryhmä linjasi lokakuussa raportissaan, että paikasta riippumattoman työskentelyn mahdollisuuksia vahvistetaan erilaisin toimenpitein ja kokeiluin. Kaikista valtiolle avattavista viroista tulee jo niitä avattaessa tehdä lyhyt arviointi paikkariippumattomuudesta. Näin yhä useampaa työtä voidaan hoitaa mistä vain.

    Antti Rinteen (sd.) hallituksen hallitusohjelmassa puolestaan esitetään selvitettäväksi poikkihallinnollisesti toteuttamiskelpoiset keinot monipaikkaisen eli useammalle paikkakunnalle jakautuvan elämän tukemiseksi.

    ”Nämä kirjaukset on nyt onnistuneesti otettu toimeenpantavaksi ja selvitykseen ministeri Kaikkosen toimesta”, Kalmari sanoo tiedotteessa.

    Puolustushallinto aikoo tarkastella, missä määrin eri virastojen tai laitosten työtehtäviä voisi tehdä useammasta paikasta ilman, että itse organisaatioita tarvitsee siirtää. Lisäksi tarkastellaan, voisiko puolustushallinnon eri puolella maata sijaitsevia toimipisteitä hyödyntää henkilöstön työtiloina nykyistä laajemmin.

    Harvaan asutun maaseudun parlamentaarisen työryhmän loppuraportissa on linjattu myös alueellistamislainsäädännön muuttamisesta. Kun uutta valtion yksikköä tai toimintoa perustetaan tai olemassa olevaa olennaisesti laajennetaan, se tulee työryhmän mukaan lähtökohtaisesti sijoittaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Pääkaupunkiseudulle tulisi sijoittaa toimintoja vain perustelluista syistä.

    ”Linjaus tarkoittaa viimeinkin pistettä liian pitkään jatkuneelle valtionhallinnon keskittämiselle. Suomi on suuri maa, jolloin hallinnonkin on hyvä hyödyntää maantieteellistä laajuutta ja ottaa käytäntöön monet hyödyt”, Kalmari sanoo.

    Eniten toiveita Kalmarilla on ympäristöministeriön suhteen, sillä se on hänen mukaansa työtehtäviltään kaikkein vahvimmin keskittynyt Helsinkiin.

    "Sijaitseehan ympäristömmekin koko Suomen alueella, jolloin työtehtävienkin tulisi olla ympäri Suomen, eikä vain kehäteiden sisäpuolella."

    Lue myös:

    Lukijalta: Yhteistyöskentelytila on maaseudun mahdollisuus

    Saksalainen taloustieteilijä Suomen aluetaloudesta: Antakaa kaupungistumisen tapahtua, investoikaa syrjäseuduilla digi-infraan

    Seppo Kääriäinen: Monipaikkaisuus on ajan sana – kannustaa selvittämään koko hallinnossa

    Monipaikkaisuus, elämyksellisyys ja työn murros voivat elävöittää maaseutua

    Artikkelin aiheet
    Anne Kalmari
    Puolustusministeriö
    monipaikkainen työ
    paikkariippumaton työ
    alueellistaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle